Vuonna 2012 pöllöt matkustivat kolmen kuukauden ajan Siperian läpi. Pidimme matkan aikana pöllöin koristeltua matkapäiväkirjaa, joka oikeastaan oli tämän blogin esiaste. Blogin 1-vuotisen taipaleen kunniaksi julkaisen nyt päiväkirjan kirjoitukset samoina päivinä, kuin ne alun perin on kirjoitettu.
Perjantai 7.9. Listvjanka, Baikal
Puolimatkassa ollaan! Takana 42 matkapäivää ja edessä toiset 42 ihmeellistä, outoa, uudenlaista ja ennalta-arvaamatonta päivää.
Aamulla hyppäsimme vanhaan rämisevään linja-autoon ja suuntasimme Listvjankan pikkukylään Baikalin rannalle. Helteet ovat toistaiseksi loppuneet, joten vastassamme oli kesäisen rantakylän melankolinen, raskaiden pilvien alle jäänyt muisto.
Baikalin pohjaton aava on käsittämättömän rauhoittava kaikkien hälyisten ja haisevien kaupunkien jälkeen. Toisiaan seuraavat laiskat tummat aallot ja lokkien terävä kirkuna ovat kuin hypnoottista musiikkia, jonka äärelle voisi jäädä ehkä jopa pysyvästi. Muutamat ihmiset ja viileä tuuli vaeltavat lähes autiolla sorarannalla. Ulappa on tyhjä heijastaen vain harmaata pilvimuuria yläpuolellaan. Puiset laiturit ovat unohtuneet odottamaan jotain, joka ei tällä kertaa enää saapunutkaan.
Yli kilometrin syvyisen vuoristojärven kirkas vesi on käsittämättömän kylmää, alle kymmenasteista, mutta muutama lihava kylänmies käy silti uimassa hyisessä aallokossa. Itse uskallamme kastaa jalat veteen muutamaksi minuutiksi. Sen jälkeen varpaita kuumottaa kengissä pitkään. Iltapäivällä vastarannan vuoret alkavat pilkottaa harmaudesta, ja aurinko kurottaa muutaman säteen järven pinnalle asti.
Puisia penkkejä ja räikein varjoin suojattuja pöytiä vuokraava toppatakki syöttää ruuantähteitä lokeille. Grillin musta savu ja venäläinen etnotekno leijuvat ilmassa ja tunkeutuvat kaikkiin aisteihin. Käristynyt šašlik on rasvaista ja sitkeää, mutta maistuu silti omituisella tavalla hyvältä. Jostain kaukaa kuuluu Modern Talking, joka vain vaivoin nousee aaltojen ja tuulen kohinan ylle. Seuraava linja-auto takaisin Irkutskiin lähtee tunnin kuluttua.
Kauas pöllöt karkaavat 
Onpa hienosti kuvailtuja tunnelmia kuvineen. Melkein voin kuvitella olevani paikan päällä. Baikalin alue on kyllä yksi Trans-Siperian junamatkan kiinnostavimpia kohteita. Jos ja toivottavasti kun tulevaisuudessa tulee semmoinen tehtyä. 🙂
TykkääTykkää
Ihanan runollinen teksti! Mieleeni nousi taannoinen oma matkani Vienanmerelle. Vaikka se kovin kaukana Baikalista onkin, niin tuon monin tavoin samaisen tunnelman tavoitin muistoista.
TykkääTykkää
Meidän Trans-Siberian matkaopaskirja pölyttyy käyttämättömänä hyllyssä ja hartaasti toivon, että sille olisi vielä joskus käyttöä! Ostin kirjan jokunen vuosi sitten ihan tarpeeseen, sillä suunnittelimme tuota pitkää junamatkaa, mutta silloin se jäi tekemättä. Mielessä se on kyllä vielä eli ehkäpä joskus!
TykkääTykkää
Ihania kuvia! Todellinen haave olisi päästä tutustumaan noihin Baikalin alueen pieniin kyliin. Olen kuullut että rannat on tosi roskaisia, pitääkö paikkansa? Pitkä trans-siperian reissu olisi kyllä unelma 🙂
TykkääTykkää
Kiitos! Osa rannoista oli tosiaan jonkin verran roskaisia, mutta kyllä todellisia helmiäkin löytyi. Suosittelen Baikalia kyllä oikein lämpimästi.
TykkääTykkää
Hyinen sää ja ehkä vähän tunnelmakin välittyy kyllä hyvin tänne ruudun toiselle puolelle. Hymyilytti tuo limukojun kuva, kun juuri luin toista tarinaa, jossa sanottiin, että oli maailmankolkka mikä hyvänsä, niin siellä myydään cokista ja kumileluja 😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Melkein tuntui siltä kuin olisi itse seissyt Baikalin rannalla ja kesä olisi peruuttomattomasti ohitse. Teillä oli varmasti hieno reissu.
TykkääLiked by 1 henkilö
Pitkään oli Siperian junareissu itsellä suunnitteilla. Ehkä nykyään olen turhan mukavuudenhaluinen, mutta on näitä kertomuksia kiva nojatuolimatkailla. Ehkä sittenkin joskus…
TykkääTykkää
Kiehtova kirjoitus ja kuvia, joista välittyi kyllä ilman kylmyys ja ehkä sellainen ajan pysähtyneisyys upeasti. Trans-Siperia kovasti houkuttaa myös tätä lukijaa!
TykkääTykkää