Bunkkeribongaajan päiväkirja

Jokaisen Itä-Euroopan maan lähihistoriaan lukeutuu enemmän tai vähemmän kajahtanut diktaattori, ja Albanian Enver Hoxha lienee näistä kaikkein vainoharhaisin. Ehkä tunnetuimpana perintönään hän rakennutti maansa täyteen bunkkereita, joiden tehtävä oli suojella maata hyökkäykseltä, jota ei koskaan tullut. Erityisen paljon bunkkereita on ollut rannikolla, joten mikäpä siis olisikaan parempi tekosyy viettää aurinkoinen päivä merenrannalla kuin niiden etsiminen.

Bunkkereiden historia juontaa juurensa Hoxhan epäluuloon jopa omia ulkomaisia aatetovereitaan kohtaan. Tarina kertoo, että bunkkerin prototyyppi testattiin viemällä sen suunnitellut insinööri bunkkeriin sisälle ja ampumalla sitä tykillä. Kuuroutunut insinööri selvisi kokeesta hengissä, joten bunkkeri läpäisi testin. Tulevina vuosikymmeninä Hoxha rakennutti maahan suuruudenhullun puolustusjärjestelmän. Syrjemmällä sijaitsivat pienemmät yhden hengen taistelubunkkerit, keskeisemmillä paikoilla suuremmat sodanjohtobunkkerit. Pääkaupunki Tiranan ympärillä oli tietojen mukaan 50 sisäkkäistä puolustuskehää. Bunkkerien tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta joidenkin arvioiden mukaan niitä oli lopulta ainakin 700 000, joidenkin mukaan jopa lähes miljoona. Se on aika paljon noin kolmen miljoonan asukkaan maassa.

Vallan vaihduttua bunkkereista on tullut ongelma. Koska ne luotiin kestämään, niiden purkaminen on varsin vaivalloista. Pienten bunkkerien kohdalla usein on tyydytty vain työntämään ne armeijan tankeilla pois tieltä. Joskus jäänteitä on käytetty esimerkiksi laiturien tai terassien alustoina, mutta tyypillisesti ne ovat vain kaiken muun tiellä. Suuremmista bunkkereista ei päästä aivan yhtä helposti eroon ja vaikka jotkut niistä toimivat esimerkiksi varastoina, suurin osa niistä odottaa vain ajan tekevän joskus tehtävänsä. Albanian nuoriso on löytänyt niille kuitenkin muuta käyttöä. On muodikasta, että nuoripari viettää ensimmäisen yhteisen yönsä bunkkerissa. Tätä voisi jo hyvin perustellusti kutsua turvaseksiksi.

Bunkkeriretkemme kesti kuutisen tuntia. Päätimme aloittaa retken suurempaan bunkkeriin tehdystä baarista, mutta harmiksemme se oli jotenkin onnistuttu purkamaan paikalle rakennetun hotellin tieltä eikä lähiseudulta löytynyt muitakaan. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi tieto, että kymmenisen kilometriä kaupungista pohjoiseen saattaisi ehkä löytyä rykelmä edustavia yksilöitä, mutta aivan niin pitkä edestakainen kävelymatka ei 35 asteen helteessä varsinaisesti innostanut, julkista liikennettä paikalle ei kulje ja kaikki jututtamamme taksikuskit pitivät sinne menemistä niin käsittämättömänä ideana, etteivät suostuneet meitä sinne kuljettamaan.

Takaiskuista huolimatta lähdimme hatarasti päättelemällä ja arvailemalla kulkemaan rannikkoa tietylle alueelle. Löysimme parin-kolmen kilometrin matkalta muutaman kymmenen bunkkerin hyvin huonokuntoiset jäänteet. Kaikki löytämämme bunkkerit olivat joskus olleet pieniä taistelubunkkereita, joten kolossaalinen emäbunkkeri jäi valitettavasti kokematta. Kuitenkin nämäkin löydöksemme tarjosivat jonkinlaisen järkyttävän todistusaineiston siitä, miten vainoharhaisuuden voimalla pystyttiin toteuttamaan suuruudenhullu ja täysin tarpeeton projekti maassa, jossa merkittävä osa asukkaista kärsi pysyvästi nälänhädästä.

IMG_5787IMG_5782IMG_5780IMG_5786IMG_5783IMG_5784IMG_5790IMG_5794IMG_5796IMG_5800IMG_5803IMG_5802IMG_5805

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s