Tallinnasta lähtenyt linja-auto kulkee suorasukaista maantietä kohti itää. Kohtla-Järve, Jõhvi, Sillamäe, vaatimattomia pikkukaupunkeja yksi toisensa perään. Jostain taivaanrannasta kantautuu poltettavan öljykiven kitkerä haju. Jo pimentyneessä kiirastorstain illassa näkyy vielä muutamia pyhiin laskeutuvia kaupunkilaisia, mutta Narvaan saapuessamme kadut ovat jo autioituneet.

Jos jossain Euroopan kolkassa voi päästä lähelle Neuvostoliittoa, niin se kolkka on Narva. Näin ei ole aina ollut, sillä samalla paikalla sijaitsi aikanaan samanniminen kaupunki, jonka tanskalaiset perustivat 1250-luvulla ja josta kasvoi nopeasti vireä hansakaupan keskus. Niistä päivistä lähtien kaupunki on elänyt värikästä historiaa osana Tanskan, Ruotsin, Saksan, Venäjän ja Viron valtakuntia.

Vuonna 1659 kaupunki paloi laajasti, ja se rakennettiin uudelleen barokkityyliin. Todellisen loppunsa vanha Narva koki kuitenkin vasta 1940-luvulla, jolloin sekä saksalaisten että venäläisten pommitukset tuhosivat kaupungin täysin, linnoitusta ja raatihuonetta lukuun ottamatta. Hävityksen viimeistelivät roihuavan aatteenpalon väkevöittämät neuvostoarkkitehdit.

Uusi uljas Narva asutettiin venäläisillä; virolaisten osaksi jäi matka Siperiaan. Kaupunkiin oli sijoittuva ydinteknologian keskus, eikä epäilyttävä paikallisväestö ollut tarpeeksi luotettavaa asuakseen sen lähellä. Ydinreaktoreita ei koskaan pystytetty, mutta kaupunki pysyi virolaisilta kiellettynä. Tänäkin päivänä lähes kaikki asukkaat ovat venäjänkielisiä. Osa heistä on Viron kansalaisia, osa Venäjän, mutta Neuvostoliiton jäljiltä joka kuudennella asukkaalla ei ole minkään valtion kansalaisuutta.

Tämän päivän Narva on raskas kuin nimeään kantava surumarssi, mutta jää samalla kauas marssinsa karismasta. Vähin varoin rakennettu neuvostomodernismi on yksitoikkoista ja harmaata. Keskustaa hallitsee suuri liikenneympyrä, josta lähtee säteittäin leveitä ja autioita katuja. Linnoituksen takana virtaa joki. Sen vastarannalla oli joskus muinoin kaupungin itäpuoli, nyt siellä on Venäjä. On kuin olisi Euroopan viimeisellä rannalla. Tämä kaikki tekee kaupungista omituisen, mutta samalla myös kovin kiehtovan ja mielenkiintoisen.

Pitkäperjantain iltana sade kastelee lähes aution kaupungin. Pienen hetken Narva on jollain surumielisellä tavalla hyvin kepeä ja kaunis.