Baku, hiekasta rakennettu kaupunki

Moskovasta keskiyöllä lähtenyt lentokone laskeutui Bakun kentälle varhain aamuyöstä, vain muutamia hetkiä ennen auringon nousua. Edellisenä päivänä lämpötila oli noussut neljäänkymmeneen, ja nytkin tulijan otti vastaan yön kuuma henkäys. Väsyneenä odotimme matkalaukkujamme vain saadaksemme tietää, etteivät ne olleet vielä edes lähteneet Moskovasta. Odottaessamme aurinko oli kuitenkin jo noussut ja roikkui oranssina ruskean taivaanrannan yllä. Uusi hikinen päivä oli alkamassa.

Bakun silmiinpistävin piirre on sen värittömyys. Kaspianmeren kirvelevänsuolaisten aaltojen ja Kaukasuksen hiljalleen rapautuvien rinteiden väliin jäävällä puoliaavikkoisella niemenrepaleella sijaitseva kaupunki on rakennettu kokonaan hiekkakivestä. Keskiaikaisen arabikaupungin minareetit, 1800-luvun öljybuumissa hieman liian mahtipontisiksi rakennetut venäläisklassiset kerrostalot sekä Neuvostoliiton loppuaikojen brutaalit asuntokolossit seisovat rinta rinnan samanvärisinä, kuin sanomattomassa sovussa. Ainoastaan öljymiljoonien myötä rakennettujen, taivaankannen ja mauttomuuden äärirajoja hipovien pilvenpiirtäjien lasiset julkisivut rikkovat beigen harmonian. Mutta koska lasikin todellisuudessa valmistetaan hiekasta, on oikeastaan koko kaupunki rakennettu auringon polttaman maan pölystä.

Olkoonkin, että hiekasta rakennettu kaupunki saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa kovin yhtenäiseltä, Bakun todellinen luonne koostuu varsin hämmentävällä tavalla sekoittuvista, samaan aikaan tutun tuntuisista ja eksoottisen vieraista osista. Siinä, missä vanhankaupungin auringonpaahtamilla kujilla minareettien huudot kierivät pitkin elämää nähneitä seiniä, toisaalla kadut täyttyvät maailmanlaajuisen listamusiikin viimeisimmistä hiteistä. Uudempien kaupunginosien plataanivaahteroiden varjostamilla puistokaduilla kiiltävät urheiluautot ohittavat katujen varsille pysäköidyt ruosteiset Ladat ikään kuin edes huomaamatta niitä. Ranskalaistyylisen bistron edessä mustaan kaapuun pukeutunut nainen täyttää vesipulloaan suihkulähteestä. Vihanneskojun vieressä myydään tuhansien eurojen hintaisia rumia luksuskäsilaukkuja. Kaupungin keskipisteessä Suihkulähteiden aukiolla – jossa yllättäen on kuin onkin suihkulähteitä, vaikka ne eivät vähemmän yllättäen ole toiminnassa – ravintoloiden terasseilta nousevat imelän mintun ja grillatun lampaan väkevät tuoksut, mutta rantakadun liikenneruuhkassa rötköttävä diesel saa helteessä aivan omanlaisensa, vähemmän pisteliään hajun. Aukion reunalla vanha karuselli soi neuvostoliittolaisia lastenlauluja, mutta paahtavan päivän kääntyessä hiljalleen hikiseksi yöksi taivaalle kantautuvat ainoastaan Lähi-idästä tutut torvien ja huilujen itseensä kietoutuneet sävelet.

 

IMG_6862IMG_6864IMG_6873IMG_6875IMG_6879IMG_6887IMG_6896IMG_6901IMG_6906IMG_6911IMG_6924IMG_6926IMG_6930IMG_6938

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s