Useilla mailla on rehellisesti sanoen varsin huvittavia maabrändilauseita, mutta ”Azerbaidzan, tulen maa” lienee niiden joukossa korneimmasta päästä. Päätimme viimeisen maassa vietetyn päivän kunniaksi ottaa selvää, mistä se on saanut alkunsa.

Pieni auto starttasi Vanhastakaupungista aamuvarhaisella ja vei meidät ensimmäiseen kohteeseemme. Yanar Dag, Palava Vuori, on pieni ruohikkoinen mäenpahanen Bakun pohjoispuolella. Erikoiseksi sen tekee se, että se palaa, kuinkas muutenkaan. Paikan maaperä on täynnä kaasua, joka paineen alla tihkuu hiekkakivikerrosten läpi ja on syttynyt spontaanisti tuleen saadessaan happea. Oppaamme kertoo innokkaasti, että tämä on tavallista Azerbaidzanissa, jonka nimi muuten juontuu vanhasta persian kielestä. Turha kai enää mainita, mitä se tarkoittaa suomeksi.

Ensimmäiset historialliset maininnat Palavasta Vuoresta ovat 700-luvulta. Perinteen mukaan vastavihityt avioparit käyvät katsomassa tulta, ja jos se palaa kauniilla oranssilla liekillä, liitosta on tuleva onnellinen. Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliiton armeija yritti sammuttaa tulen, muttei onnistunut siinä, ja mitä Neuvostoliiton armeija ei saa tehtyä, se on mahdotonta. Aivan toisen tarinan mukaan rinne on syttynyt tuleen varomattoman työmiehen tupakantumpista 1950-luvulla, mutta eiväthän nämä jutut aina ole niin justiinsa.

Jatkoimme matkaa Ateshgahin temppeliin, jonka historia on varsin mielenkiintoinen. Silkkitien varrella sijaitseva paikka oli tärkeä välietappi jo toisella sataluvulla ajanlaskumme alussa. Jo tuolta ajalta kerrotaan ensimmäisistä itsestään syttyneistä maastotulista. Viimeistään 700-luvulla siitä oli kehittynyt zarahustralaisten pyhä paikka; maassa palava ikuinen tuli edusti heille aurinkoa maan päällä. Silkkitietä pitkin saapuivat myös hindut, ja niin Ateshgahista hiljalleen muodostui harvinaislaatuinen kahden eri uskonnon yhteinen pyhä paikka.

Ensimmäinen temppeli rakennettiin maassa palavan tulenlieskan ympärille. Kun myöhemmin uusia liekkejä roihahteli sinne tänne pitkin ympäristöä, niiden kohdille rakennettiin asuinhuoneita yksi toisensa perään. Vuosisatojen kuluessa paikasta kasvoi linnoitettu luostari, jossa elettiin yksinkertaista, luonnonmukaisuuteen ja hyväntahtoisuuteen perustuvaa elämää. Ruokavalio koostui ainoastaan puissa kasvavista hedelmistä, ja pääsääntöinen tulonlähde oli matkansa varrella yöpyvien karavaanarien puolesta rukoileminen.

Vielä 1700-luvulla Ateshgahin temppeli kukoisti, mutta hiljalleen tulenliekki alkoi hiipua. 1800-luvun puolivälin öljybuumin aikana öljynporaustornit ympäröivät temppelin. Nopeasti teollistuva tsaarillinen Venäjä tarvitsi energiaa, ja hiljalleen zarahustralaiset ja hindut siirtyivät muualle. Kuin varkain temppeli muuttui ympäröivien öljykenttien varastoalueeksi. Palava maa antoi kaikkensa, kunnes öljy ja kaasu lopulta ehtyivät. Ateshgahin ikuinen tuli oli sammunut.