Kun kerron ihmisille käyneeni Pohjois-Koreassa, yksi yleisimpiä ja itse asiassa myös typerimpiä vitsejä on tokaista, että ne varmaan syöttivät salaa siellä koiranlihaa. Tämähän ei pidä alkuunkaan paikkaansa! Koreassa koiranliha on suurta herkkua, jonka tarjoamisesta ilmoitetaan selkeästi ja ääni kunnioittavasta ylpeydestä väräjäen. Vaikka fifin ateriointi saattaa kuulostaa varsin makaaberilta, ei se loppujen lopuksi eroa oikeastaan millään tavalla siitä, että suuri osa nasuista ja mansikeista elää vain päätyäkseen kuolleena lautaselle uuniperunan viereen.

Oma pohjoiskorealainen rekkumme tarjoiltiin juhlavasti jäähyväisillallisen alkukeittona. Samealiemisessä keitossa ei ransun lisäksi muuta ollutkaan, ja hieman erikoisesti maustetun ja suurustetun appeen tuoksu ei ehkä ollut kaikkein houkuttelevin, mikä sinällään siirsi ajatukset sopivasti pois sessen läsnäolosta. Ensimmäisen lusikallisen maistaminen oli yllättävän korkean kynnyksen takana, ja länsimaiset aikuiset ihmiset taantuivat hermostuksissaan pahanteossa hihittelevien pikkupoikien tasolle. Ensimmäinen makuelämys oli kuitenkin yllättävä, ehkä jopa lievästi pettymys: keitetty musti ei oikeastaan maistunut miltään, korkeintaan hyvin miedolta kanalta, mausteisen liemen viedessä päähuomion. Melko hyvin keittoa kuitenkin sai lusikoitua aina siihen asti, kunnes suutuntuma paljasti, että donna on pilkottu keitokseen nylkemättä, karvoinen päivineen. Tämä palautti ikävällä tavalla häntää iloisesti heiluttavan ja keppiä noutavan ressun mieleen, ja ateriointi päättyi alkupalan osalta siihen. Samalla mielessä kypsyi päätös, että tämä taisi nyt olla sitten viimeinen turre, johon kosken muussa kuin rapsuttelutarkoituksessa.