Reittiliikenteen nuhjaantunut linja-auto kapuaa vuorenrinnettä ylös niin hurjaa vauhtia, että taas pöllöjä hirvittää! Kapean serpentiinitien viertä rytmittävät vanhat maatalot ja pientareelta rotkoon viettävä armoton pudotus. Mutkissa ei tarvitse hidastaa; riittää, että antaa äänimerkin mahdolliselle yhtä kaistapäiselle vastaantulijalle. Piinaava jännitys huipentuu, kun kohtaaminen lopulta toteutuu: ohittaminen tällaisella kapealla tiellä on härkätaisteluun ja flamencon tulisiin rytmeihin verrattava spektaakkeli.

Gran Canarian vehreä pohjoisrinne on etelän karuihin laavakenttiin verrattuna toista maata. Samoin vehreyden keskellä unohduksenomaista arkeaan viettävä Teror on kuin raikas tuulahdus turistille, joka on hetkeksi lähtenyt pakoon rannikon räikeästä lomaparatiisista. Oikeastaan Teror on vain vähäpätöinen aukion ja kadun varrelle käpertynyt kyläpahanen, mutta samalla se on yksi Kanariansaarten vanhimpia kaupunkeja.

Teror perustettiin 1400-luvun lopulla paikkaan, jossa itse Neitsyt Marian tiedetään ilmestyneen. Varman perimätiedon mukaan Pyhää Neitsyttä hämmästyivät säikähtäin paikalliset lammaspaimenet jo vuonna 1481. Toinen aivan yhtä varma perimätieto tietää Jumaläidin ilmestyneen sittenkin Gran Canarian ensimmäiselle piispalle Juan Fríasille vasta vuonna 1492. Hieman maallisemman tulkinnan mukaan Terorin sijainti vain sattui erityisen hyvin soveltumaan hedelmäpuiden viljelyyn ja ehkäpä myös mahdollisten valloitusta yrittävien vihollisten ampumiseen tykeillä. Hyvää tarinaa ei kuitenkaan kannata pilata tylsillä faktoilla, ja niinpä Neitsyt Maria eli Virgen del Pino, Männyn Neitsyt, on sittemmin julistetty Gran Canarian suojelupyhimukseksi.

Ei ole vaikea arvata, miten Teror on aikanaan rakentunut. Kapean pittoreski pääkaduntapainen johtaa aukiolle, jota hallitsee ikiaikaiselta kalskahtava mänty. Kadun päässä, männyn katveessa aukiota katselee kirkko, joka katoliseen naurettavan ylitsepursuilevaan kirkkoarkkitehtuuriin verrattuna on jopa hämmentävän vakava. Tämä kaikki on kuin oppikirjan asetelma pyhien messujen ristisaaton reitistä.

Mutta siinä missä Pyhän Istuimen valta on maallistuneessa maailmassa hiljalleen laimistunut jonkinlaiseksi näytellyksi perinneseremoniaksi, on myös Terorin pyhä tie nyt kahviloiden ja baarien täyttämä kävelykatu. Saaren etelälaidan lomaparatiisiin verrattuna tunnelma on kuitenkin rauhallinen, värit ovat harmonisia, musiikkien kakofonian sijasta ilmatilan täyttää puheensorina ja lehvästön tuuli. Aukiolla tepastelee kaksi kanaa ja jostain kauempaa kuuluu kavioiden verkkainen kopse. Ehkäpä tässä maallistuneessa kadunpätkässä on sittenkin jäljellä jotain ikiaikaisen pyhää.