Sarajevo lienee malliesimerkki balkanilaisesta kaupungista, suuri ja alati muuttuva kaaos. Basaarista kantautuvat bosnialaisen kahvin ja luumuviinan imelät tuoksut, pikimustaan burkhaan pukeutunut nainen kävelee käsikkäin hämmentävän paljastaviin minishortseihin pukeutuneen ystävänsä kanssa, keittiöistä nousee höyryä ja itämaista musiikkia. Kauempaa kuuluu minareetin rukouskutsu ja kirkonkellojen kumu.

Kauniin kuorensa alla Sarajevo kantaa kuitenkin sodan syviä arpia. Slovenian ja Kroatian irtauduttua Jugoslaviasta myös Bosnia päätti ottaa askeleensa. Tällä välin serbit olivat jo ehtineet ottaa armeijan hallintaansa ja vaivihkaisesti siirtyneet Bosniassa asemiin odottamaan saapuvaa kurinpalautusta. Bosniakit joutuivat puolustautumaan vain alkeellisesti varusteltujen poliisivoimien ja muutamien pienten sotilaallisten ryhmien avulla.

Serbijoukot piirittivät Sarajevoa 1425 päivän ajan huhtikuusta 1992 helmikuuhun 1996, mikä tekee siitä modernin sodankäynnin pisimmän yhtäjaksoisen piirityksen. Tarkoituksena oli näännyttää kaupunki joko antautumiseen tai kuolemaan. Kaupungin ainoa yhteys piirityksen ulkopuolelle oli 800 metriä pitkä lentokentän kiitotien alittava tunneli, jonka leveys oli noin metrin ja korkeus parhaimmillaankin vain hieman yli puolitoista metriä. Tunnelin kaivaminen käsin kesti neljä kuukautta. Piirityksen aikana kuoli yli 11 000 ja haavoittui yli 50 000 asukasta ja lähes puolet kaupungin lapsista sai osuman tarkka-ampujien luodeista.

Kaupungin jokainen rakennus sai vaurioita piirityksessä. Luotien ja rakettien jäljet ovat edelleen näkyvissä monin paikoin, ja syrjäisillä paikoilla on edelleen raivaamatta sodan aikaisia miinoja. Liikuttavin muisto sodasta lienee kuitenkin punaisella maalilla tai asfaltilla täytetyt rakettien jäljet kaduilla. Sarajevon ruusujen tarkoitus on muistuttaa, kuinka kaunis ja samalla hauras ihmishenki on.