Kompastuskivet ovat taiteilija Gunter Demnigin luoma muistomerkki juutalaisvainojen uhreille. Katukiviin valettujen messinkilaattojen tarkoitus on varmistaa, etteivät kauheudet ja niihin kadonneet henkilöt unohdu koskaan. Ensimmäiset kivet asennettiin Saksaan ja Itävaltaan 1990-luvulla. Nyt niitä löytyy lähes satatuhatta ympäri Eurooppaa.
Myös Suomi on ansainnut omat kompastuskivensä. Jatkosodan aikana Suomi luovutti Saksalle lukuisten sotavankien lisäksi kahdeksan juutalaista. Heidät kaikki kuljetettiin Auschwitziin tuhottaviksi. Kaikki juutalaiset olivat saapuneet Suomeen pakolaisina. Mieleen nousee kiusallinen kysymys, millainen valtio antaa henkensä vuoksi pakenevat takaisin vainoajansa käsiin.
Suomen ensimmäiset kompastuskivet asennettiin vuonna 2018 Helsingin Munkkiniemeen itävaltalaisen Kollmannin perheen muistoksi. Perheen puolitoistavuotias poika on nuorin Suomesta luovutettu. Perheen isä selvisi Auschwitzin leiriltä hengissä. Latvialainen kauppias Kopelowsky on saanut oman kivensä Hotelli Tornin edustalle. Korkeavuorenkadulla on puolestaan teknikko Hans Kornin kivi. Kauppias Heinrich Huppertin ja hänen poikansa Kurtin kivet löytyvät Hakaniemestä. Tytär Fritzl välttyi luovutukselta. Turun ainoa kompastuskivi kuuluu Hans Szybilskille, joka oli paennut Saksasta Ruotsin kautta Suomeen. Hänellä on kivi myös Ruotsissa.
Juutalaiset luovutettiin Saksan painostuksesta. On viisautta harkita tarkkaan, kenen kanssa liittoutuu. Tämä viisaus Suomelta silloin puuttui.
Kompastuskivillä on meille tärkeä opetus. Juutalaisten kohtaamat kauheudet eivät syntyneet tyhjästä. Niitä edelsi ensin puhe, jossa ihmiset jaettiin meihin ja muihin, sitten panettelu ja leimaaminen ja lopulta häpeämätön rasismi ja viha sekä totuuden vaientaminen pelolla. Tämä kaikki tapahtui Saksassa toisen maailmansodan alla. Samaan aikaan sama tapahtui Japanissa. Myöhemmin, vain kolme vuosikymmentä sitten sama tapahtui Jugoslaviassa. Juuri tällä hetkellä sama tapahtuu Venäjällä. Valitettavasti sama voi tapahtua aivan missä tahansa, jos unohdamme olla valppaana.
Kauas pöllöt karkaavat 
Oho, täytyy pitääkin tämä mielessä ja käydä katsomassa näitä seuraavaksi. On kyllä synkkä aihe, ja pistää tosiaan ajattelemaan.
TykkääTykkää
Hyvä historiakatsaus näistä muistolaatoista. En tiennytkään, että niitä on myös Suomessa, ja että niitä ylipäätään on noin paljon. Olen nähnyt noita laattoja eri puolilta Eurooppaa, mutta täytyypä käydä joskus ihan asiakseen täällä kotona Helsingissäkin katsomassa noita.
TykkääTykkää
Suomella on ihan loputtomasti hävettävää ja lisää löytyy koko ajan. Yksi asia, mitä Suomen ei pidä sen sijaan hävetä on se, että kansalliskirjastossa on lehtiarkistossa vanhoja lehtiä digitoituna, jolloin asiat voi käydä itse toteamassa. Yksi lähde, joka mainitsee nimet, on ÅBO UNDERRÄTTELSER 1948 29.05.1948 NO 139. Muutkin tuon ajan lähteet haussa olivat ruotsinkielisiä. Tiedä sitten, onko vain ruotsinkielisä lähteitä digitoitu.
TykkääTykkää
Olipa mielenkiintoinen postaus, joka sisälsi paljon uutta tietoa! 🙂 Komppaan Mikkoa, että täytyy ehdottomasti pitää tämä mielessä!
TykkääTykkää
Olen nähnyt näitä paljon maailmalla, mutten ole ajatellut, että niitä on myös Suomessa! Upea juttu tämä, siis!
TykkääTykkää
On tosiaan mielenkiintoinen postaus, ja en tiennytkään, että tällaisia on Suomessakin – täytyypä omin silmin käydä katsomassa!
TykkääTykkää
No nyt tuli täysin uutta tietoa, en ole todellakaan ymmärtänyt tai tiennyt, että myös Suomesta löytyy näitä laattoja, jotka toki ovat tulleet tutuksi Keski-Euroopan liian monista kaupungeista. Kiitos tästä.
TykkääTykkää