Asunnon kuvailu lupasi, että lämmin vesi kuuluu hintaan. Niin yleensä. Ottaen huomioon, että Belgia lojuaa valtameren rannalla ja sen vuoksi talvet ovat kylmänkosteita ja että siitä huolimatta maan asukkaat jättävät rohkeina (tai tyhminä, kuinka vaan) rakennuksensa lämmittämättä, saa tämä lupaus aivan uuden arvon pahaa-aavistamattoman vierailijan mielessä. Vaikka peseytyminen on äärimmäisen lyhyen vesijohdon vuoksi pitkän ihmisen mielestä hankalaa, on se lämpimän veden vuoksi yllättävän mukavaa.

Aikaisempia muistoja pöllöillä on ainoastaan kesäisestä Antwerpenista. Vaikka nyt on talvi, puihin on unohtunut tummanvihreitä lehtiä hiukan samalla tapaa, kuin yksin asuva jättää lähtiessään eteiseen valon päälle, jotta kotiin olisi miellyttävämpää palata. Siitä huolimatta tuntuu, että kaupunki on jollain salaperäisellä tavalla vaihdettu toiseksi. Ihmiset ovat kääntyneet sisäänpäin ja auringon paahtamien katujen eloisa puheensorina on siirtynyt sisälle. Nyt siitä muistuttaa vain yksilasisen ikkunan sisäpintaan viileäksi kasteeksi tiivistynyt hengityksen kosteus.

Kestää aikansa ennen kuin huomaa, että kaupunki on sittenkin sama. Ensin sen huomaa vain pienistä asioista, jotka kuitenkin ovat juuri niitä, jotka tekevät Antwerpenista Antwerpenin: hämähäkinseitistä, rikkoutuneista ovenkahvoista, puisten rullaportaiden kolinasta. Kahvilaan päivällä unohtuneesta piposta, joka on illalla edelleen täsmälleen saman pöydän samassa nurkassa, minne se tunteja aiemmin jäi. Aukiolla myytävistä vanhoista huonekaluista, jotka odottavat edelleen ostajaansa avotaivaan alla siitäkin huolimatta, että nyt sataa räntää. Kun pienen kuppilan taidenäyttelyssä äkkiä huomaa, että yhden taulun päähenkilö istuu naapuripöydässä. Ja kun oivaltaa, että valtamereltä puhaltava viima on samaa viimaa, joka kesällä raikastaa auringon tukahduttavaa paahdetta.

Ja sitten on se monen välikäden kautta puolituttu kapakoitsija, joka pitää sivukadulla pientä ja jo parhaat päivänsä nähnyttä boheemikapakkaa. Hän itse asuu yläkerrassa, jonne kuljetaan wc:n kautta kapeita tikkaita pitkin. Arvatenkin hän oli yllättynyt, kun kesään kuuluvia vieraita saapuu kylään keskellä pimeintä talvea. Hän oli edellisenä päivänä viettänyt syntymäpäiväänsä tarjoamalla vakioasiakkailleen ilmaista olutta, ja siitä syystä halusi sulkea ajoissa. Hän kuitenkin pyysi meitä jäämään kanssaan suljettuun kapakkaan. Polveilevan keskustelun lomassa hän poltti pienen huoneen täyteen silmiä kirvelevää savua, ja lopulta oli aika lähteä. Ensi kertaan siis, milloin ikinä se sitten onkaan.