Japanin tutkimusyksikkö 731

Vuonna 2012 pöllöt matkustivat kolmen kuukauden ajan Siperiassa ja Aasiassa. Pidimme matkan aikana pöllöin koristeltua matkapäiväkirjaa, joka oikeastaan oli tämän blogin esiaste. Blogin yksivuotisen taipaleen kunniaksi julkaisen nyt päiväkirjan kirjoitukset samoina päivinä, kuin ne alun perin on kirjoitettu.

Keskiviikko 3.10. Harbin, iltateellä

Inhimillinen pahuus on kaikessa vastenmielisyydessään mielenkiintoinen asia: mikä asia voi olla niin voimakas, että tavallinenkin ihminen pystyy kääntymään toista ihmistä vastaan julmasti ja tunteettomasti? Saman kysymyksen äärellä olen ollut aikaisemminkin maailman keskitysleireillä ja joukkohaudoilla. Tänään pysähdyimme kysymyksen äärelle Kiinassa.

Harbinin eteläpuolella Pingfangissa sijainnut tukikohta numero 731 oli alkujaan oikeastaan vain varsin viaton Koillis-Kiinan Mantšuriaa 1930-luvulla miehittäneen Japanin keisarillisen armeijan tutkimusyksikkö, joka oli keskittynyt biologisen sodankäynnin vaikutusten tutkimiseen ja ehkäisemiseen. Kuitenkin jo pian perustamisensa jälkeen yksikkö aloitti varsin käytännönläheisiin metodeihin perustuvan Maruta-erikoisoperaation: tutkimuskohteiksi siepattiin läheisten kiinalaiskylien ihmisiä keskellä päivää suoraan kadulta. Tutkimuskohteiden tuli toki olla riittävän nuoria ja hyväkuntoisia, jotta kokeissa käytettyjen vierasaineiden vaikutusta ihmiskehossa pystyttiin tutkimaan mahdollisimman pitkään. Vereen ruiskutettujen isorokon, pernaruton ja punataudin, vain muutaman mainitakseni, lisäksi tutkimuskohteille tehtiin julmia amputointeja ja heitä käytettiin järeiden hyökkäysaseiden elävinä maalitauluina. Kaikki tämä dokumentoitiin inhorealistisen yksityiskohtaisesti kirjoituksin, piirroksin ja valokuvin.

Vaikka Japani lakkauttikin tämän 150 vankiparakin laajuiseksi kasvaneen tutkimusyksikkönsä toisen maailmansodan loppumetreillä, useat vastuulliset tuomittiin myöhemmin sotarikosoikeudenkäynnissä, joskin vain lievästi. Lopullisesti yksikkö 731:ssä tapahtuneet julmuudet paljastuivat koko järkyttävässä laajuudessaan vasta vuonna 2007 aloitettujen tutkimusten perusteella.

Kuten useissa synkkää historiaa kuvantavissa museoissa, myös Pingfangissa julmuudet esitellään kaunistelematta. Sotarikosten esittelyn lisäksi esillä on kuitenkin rikoksiin syyllistyneiden upseerien katuvia kertomuksia omista teoistaan, mikä japanilaisessa kulttuurissa lienee pahin rangaistus, jonka ihminen voi saada. Järkyttävintä oli kuitenkin saada jälleen kerran vastaus omaan kysymykseensä ja nähdä, mihin kaikkeen ihminen on kykenevä pakotettuna, uhattuna, itseään suojellakseen tai epäinhimillisellä aatteella aivopestynä.

Harbin 149Harbin 136Harbin 135Harbin 137Harbin 142Harbin 144Harbin 146Harbin 151Harbin 150

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s