Kansallispäivä Harbinissa

Vuonna 2012 pöllöt matkustivat kolmen kuukauden ajan Venäjän läpi Kiinaan. Pidimme matkan aikana pöllöin koristeltua matkapäiväkirjaa, joka oikeastaan oli tämän blogin esiaste. Blogin yksivuotisen taipaleen kunniaksi julkaisen nyt päiväkirjan kirjoitukset samoina päivinä, kuin ne alun perin on kirjoitettu.

Maanantai 1.10. Harbin, Kiinan kansallispäivä

Perjantaiaamuna Kiina otti meidät avosylin vastaan. Itämainen tunnelma tulvi asemalaiturilla kaikkien aistien voimassa, samoin teki kaatosade aseman ulkopuolella. Mutta vaikka kuinka olimmekaan ylittäneet jonkinlainen mystisen rajan Euroopan eturintamasta kaukoitään, Harbin on kuin kiinalaisten valtaama venäläiskaupunki, ja sitä se on todellisuudessakin. Kyläpahasen kasvaessa kaupungiksi sen ensimmäiset asukkaat olivat venäläisiä ratatyöläisiä. Sittemmin kaupungin on vallannut kiinalainen tungos, neonvaloina välkkyvät kiinalaiset kirjoitukset sekä kiinalaiset katukeittiöt. Katukeittiöiden loputtoman rivin viimeisenä jatkeena sinnittelee yksinäinen venäläiskauppa, joka myy maatuskanukkejaan autaan tietämättömänä siitä, missä valtiossa oikein olemmekaan.

Kiinaa on hemmoteltu kansallispäivän kunniaksi helleaallolla ihan täällä pohjoisessakin. Kroonisesta ruuhkasta ja tungoksesta kärsivä kaupunki on ollut tänään hämmentävän täynnä harvinaista vapaapäiväänsä viettäviä ihmisiä. Jonkinlaisen vakiintuneen tavan mukaan lämpimiä juhlapäiviä vietetään puistoissa, joten itsekin suuntasimme joen yli kansanpuistoon nauttimaan auringosta. Leveän joen ylitys heiluvalla köysiratavaunulla olisi ollut vähemmänkin herkän korkeanpaikankammoisen painajainen, mutta kieltämättä kuitenkin aivan hieno painajainen. Puisto itsessään tarjosi auringonpaisteen lisäksi luonnonrauhaa, jos sellaista sanaa ihmisen rakentamasta ja satojentuhansien kiinalaisten täyttämästä puistosta nyt edes voi käyttää. Englantilaista maisemapuutarhaa ja ranskalaista muotopuistoa etäisesti tapailevasta illuusiomaailmasta löytyi myös aito muovinen tippukiviluola sekä kovin ikävästi tuoksahtavia, ylikansoitettuja kala-altaita. Silti en voi väittää, etteikö pieteetillä rakennettu puisto tarjonnut runsaasti myös muuta kuin sähköllä toimivaa sielunravintoa. Nyt lyhyt lepohetki puun varjossa, pian kohti juhlaillan humua!

Perjantaina unohdin merkitä muistiin ajankohtaiset tilastot! Junassa on istuttu kokonaisen viikon verran ja neljä tuntia päälle. Reissussa on oltu yhdeksän viikkoa. Raidekilometrejä on kertynyt 9933. Se on aika paljon: Suomesta Etelä-Afrikkaan. Tai Kiinaan!

Harbin 018Harbin 024Harbin 039Harbin 049Harbin 061Harbin 066Harbin 128Harbin 034Harbin 122Harbin 115Harbin 125Harbin 088Harbin 161Harbin 171

Yksi kommentti artikkeliin ”Kansallispäivä Harbinissa

  1. Kiva kirjoitus! Ja tuttuja paikkoja kuvissa. Onpa hauska lukea omasta kotikaupungista jonkun muun silmin! Kontrasti Harbiniin junalla saavuttua on varmasti ollut suuri. Sun Island Park huvipuistolaitteineen on kyllä hämmentävä paikka… tuntuu, että itselle riitti yksi käynti.😄 Tuo vastakkainen jokivarsi pienempien puistikkoineen on kyllä ihan omia suosikkipaikkoja ja ihan lähellä meidän kotia. ☺️

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s