Tervetuloa Kimien maahan!

Vuonna 2012 pöllöt matkustivat kolmen kuukauden ajan Venäjän, Mongolian ja Kiinan läpi Pohjois-Koreaan. Pidimme matkan aikana päiväkirjaa, joka oikeastaan oli tämän blogin esiaste. Muistiinpanot kirjoitettiin pöllön kuvin koristeltuun muistikirjaan. Nyt, blogin täytettyä vuoden, julkaisen päiväkirjan kirjoitukset samoina päivinä, kuin ne alun perin on kirjoitettu.

Tiistai 9.10. Pjongjang

Etukäteen matkanjärjestäjä lupasi kaksi asiaa. Toinen oli, että heidän kauttaan suljettuun maahan pääsee takuuvarmasti, ja sen he ovat jo pitäneet. Toinen lupaus oli, ettei elämä matkan jälkeen ole enää entisensä. Sen lupauksen paikkaansapitävyys jää vielä nähtäväksi, mutta ensimmäiset tunnelmat vaikuttavat varsin lupaavilta.

Matkaan startattiin varhain aamulla Pekingin laitakaupungilla sijaitsevan pienen matkatoimiston edestä. Ryhmässämme — niin, Pohjois-Koreaan tosiaan pääsee vain osana järjestettyä ryhmämatkaa — on parisenkymmentä osallistujaa, joista suurin osa australialaisia reppureissaajia. Jokaiselle tämä oli ensimmäinen matka tuohon omituiseen valtakuntaan, joten tunnelma oli luonnollisesti jännittyneen innostunut ja yhteishenki löytyi nopeasti. Pekingin lentoasemalla törmäsimme sattumalta lisäksi kolmeen suomalaiseen, jotka niin ikään olivat matkalla Pjongjangiin, mutta heille matka ei ollut ensimmäinen. He työskentelevät kristillisen järjestön projektissa ja viettävät Pohjois-Koreassa vuosittain noin sata päivää. Heille on erityisluvalla sallittu vapaa liikkuminen pääkaupungin alueella, oma asunto sekä kännykän käyttö, joskin vain ulkomaalaisille tarkoitetussa, paikalliselta kansalta suljetussa verkossa. Meiltä tämä kaikki on kiellettyä, ja tulemme vajaan viikon ajan olemaan erittäin tiukasti valvottuja ja pääsemme vain paikkoihin, jotka ennalta on tarkkaan ja valikoiden suunniteltu.

Ensimmäinen kosketus Pohjois-Koreaan saatiin jo lentokoneessa. 70-luvun retrotyyliin sisustetussa kuljetusaluksessa viihteenä esitettiin hämmentävän mahtipontisia karaokevideoita, joiden kuvastossa kappaleesta toiseen toistuivat kukkaloistoinen isänmaa ja aatteen urheat sotasankarit. Valtionrajan kohdalla muistutettiin kohteliaasti, että nyt valokuvaus on ankaran rangaistuksen uhalla kielletty. Samalla maisema muuttui radikaalisti: maastoon kauniisti istahtanut pienten peltotilkkujen kudelma väistyi väkivalloin maanpintaan aurattujen keskenään samankokoisten ja -näköisten peltoneliöiden loputtomaksi ruudukoksi. Niiden ohella maisemasta katosivat kaikki pikkukylät ja vuorenrinteiden puut. Tervetuloa Kimien maahan!

Lentoaseman muodollisuudet suoritettiin pieteettisen tarkasti Kim Il-Sungin ja Kim Jong-Unin ankarina valvovien silmien alla. Matkapuhelinten lisäksi kiellettyä oli myös kirjallisuus, valokuvat ja vaatteissa olevat tekstit. Maahantulomuodollisuuksista alkaen tunnelma on ollut kuin 50-lukulaisessa sotilasdiktatuurissa: joka puolella kulkee likaisenruskeisiin univormuihin pukeutuneita sotilaita, joita luonnollisestikaan ei saa valokuvata. Loput kansasta on pukeutunut harmaisiin vinalonista valmistettuihin pukuihin. Lapsilla on kaulallaan punaiset huivit, aikuisilla johtajaa esittävät punaiset rintamerkit sydämen kohdalla. Kaupunkiin johtavaa maantietä ympäröivillä pelloilla kymmenet työläiset niittävät viljaa ilman minkäänlaista koneistusta punaisella kirjoitettujen iskulauseiden keskellä, kaupungin kaduilla liehuvat sini-punaiset kansallisliput ja puna-keltaiset puolueliput.

Oppaamme, tai oikeastaan yksi pakollisista vartijoistamme, kertoi matkalla, että Korean naapurimaat ovat Kiina ja Venäjä ja että Yhdysvallat miehittää maan eteläosaa. Hän myös muistutti, että valokuvaamiseen on pyydettävä joka kerta erikseen lupa, ryhmästä ei saa poistua eikä varsinkaan paikallisten kanssa keskustella ”oman turvallisuutenne vuoksi” ja että paikallisia tapoja tulee ehdottomasti noudattaa. Kaikki paikalliset tavat liittyvät johtajien kunnioittamiseen.

Maailman suurimman riemukaaren, joka on jonkinlainen omituinen kopio Pariisin vastaavasta, luona tehdyn pysähdyksen jälkeen saavuimme auringonlaskun aikaan hotellille. Oppaamme ilmoitti iloisesti, että ruokailun jälkeen meillä olisi loppuilta omaa aikaa ja voisimme tehdä aivan mitä ikinä halusimmekaan — kunhan emme poistuisi hotellista. Eipä se olisi erityisesti mahdollistakaan, sillä Yanggakdo-hotelli on rakennettu joen keskellä olevan saaren päähän, ja sinne johtava ainoa tie on tarkasti vartioitu.

Yhteisellä illallisella puimme matkaryhmän kanssa jonkinlaista järkytyksen sekaista kulttuurishokkia. Oli ilmiselvää, että hyvän vaikutelman antamiseksi turisteille tarjotaan parasta, mitä saatavilla on, mutta itse asiassa se ei ollut kovin paljon. Silti tuntui kiusallisen ristiriitaiselta, kun aliravitun näköiset tarjoilijat kantoivat vaiteliaina ja tyhjin ilmein ruokaa ja juomaa maailman rikkaimpien maiden asukeille.

Keskiyöllä näkymä aution hotellin 35. kerroksesta kohti Pjongjangin keskustaa on hämmentävä: kolmemiljoonaisen kaupungin ainoita valopilkkuja ovat räikeän kirkkaasti valaistut monumentit; muutoin maisemasta erottuvat vain harvalukuisten autojen valokiilat ja yksittäisten ikkunoiden vaimea kajo. Edes katulamppuja ei ole. Jo tässä vaiheessa on selvää, että edessä on hyvin omituiset viisi päivää maassa, jolla ei ole vertaista.

Pohjois-Korea 002Pohjois-Korea 008Pohjois-Korea 016Pohjois-Korea 020Pohjois-Korea 022Pohjois-Korea 024Pohjois-Korea 025Pohjois-Korea

Yksi kommentti artikkeliin ”Tervetuloa Kimien maahan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s