Jo useampia vuosia sitten sain mahdollisuuden vierailla Järvenpään hylätyssä meijerissä. Alkuperäinen meijeri on 30-luvulla rakennettu varsin tavanomainen mutta kuitenkin kovin sympaattinen valkoiseksi rapattu maakuntafunkista tapaileva rakennus, joka aikanaan rakennettiin kasvavan pikkukaupungin myllyn yhteyteen, jokseenkin nykyisen keskustan viimeiselle ulkolaidalle. Myöhemmin meijeri on vielä saanut kylkeensä kuin loisena törröttävän, vierailuni aikana jo kosteuden ja piittaamattomien vuokralaisten murjoman laajennuksen.

Keskitalven vastasatanut pakkaslumi teki meijeriin pääsystä varsin vaivalloista. Vanhan osan sisimpään pääsin lopulta kulkemaan laajennusosassa toimivan kirpputorin pienen sivuoven kautta. Siinä missä menneet vuosikymmenet etsivät viimeisillä voimillaan uutta elämää hiljaisen kirpputorin pölyisillä myyntipöydillä, varsinaisesta meijeristä olivat elämä ja voimat jo ehtyneet. Rakennus oli tyhjillään ja kylmänä, sirpaleisten ikkunoiden kautta saapuneiden lintujen ulosteiden peittämä. Valot sentään vielä toimivat osassa huoneista, mutta muutoin inhimillinen toiminta näyttäytyi vain paikkaan unohtuneina menneisyyden jäänteinä. Kenties joku siellä joskus minunkin laillani kävi toteamassa, että mikään ei ole vuosikausiin erityisesti muuttunut. Paikkaa, jonka aika on pysähtynyt, ei oikeastaan ole enää edes olemassa.

Sittemmin aika on jälleen lähtenyt kulkemaan: meijerin ympärille on kasvanut uusi asuinalue ja parasiittinen laajennuskin on jo purettu. Vanha meijerirakennus on tällä hetkellä työmaana. Kukapa tietää, onko meneillään lopullisten hautajaisten valmistelu, vai tuleeko se vielä näkemään jälleensyntymän uuteen elämäänsä.