Synkimmän talven keskellä, jäisen tihkun koskettaessa ihon jokaista paljasta kohtaa, kesäiset muistot maailman laidalta lämmittävät sisältäpäin. Muutama vuosi sitten vierailimme Georgiassa Telavin viinialueella; paikassa, jossa Kaukasuksen ensimmäiset rinteet nousevat kumpuavasta peltomaisemasta äkkiväärästi kohti korkeuksia. Täältä tulevat vuoristoisen maan parhaat viinit, kansallisylpeydet.

Vierailimme eräänä päivänä Tsinandalin kylässä paikallisen ja niin kovin vähäpätöisen merkkihenkilön kotimuseossa, joka on samalla tapaa tylsä ja tavanomainen kuin kenen tahansa tuntemattoman suuruuden kotimuseot missäpäin maailmaa tahansa yleensä ovatkin. Taloa ympäröi laaja ja pahoin villiintynyt puutarha, jonka perältä löysimme paikan, joka osoittautui koko museon kiintoisimmaksi aarteeksi.

Georgialaisen viinihallin tunnistaa helposti. Ne on rakennettu puoliksi maan alle luonnonkivistä ja tiilistä perinteisellä holvaustekniikalla, joka antaa halleille omanlaisensa, hieman omituisen kaarevan muotonsa. Rakenteensa puolesta ne pysyvät viileinä jopa kesän tuskaisimpina päivinä. Vauraimmilla tiloilla ne saattavat olla tuhansien neliömetrien laajuisia. Georgialaiseen perinteeseen kuuluu viinin käyttäminen maahan kaivetuissa tuhansien litrojen vetoisissa savitynnyreissä. Maanpinnalla niistä näkyy vain ontosta sisustasta vihjailevat pyöreinä ammottavat reiät.

En osaa arvioida, milloin Chavchavadzen kotimuseon viinihallit on hylätty, mutta pitkä aika siitä joka tapauksessa on. Jäljellä on loputtomattomalta vaikuttava labyrintti osin jo romahtaneita, osin vielä maan vetovoimaa uhmaavia holvikäytäviä. Viini niistä on juotu, varastettu tai valunut maahan jo aikoja sitten, nyt hallien viileissä uumenissa makaa enää hitaasti ikääntyvien tiilien maatuva tuoksu. Harmonian rikkovat vain satunnaiset lintujen äännähdykset sekä katon aukoista sisään tunteutuvat auringon piikit.

Vaikka aika oli hylätyssä viinihallissa pysähtynyt, ulkopuolisessa maailmassa se juoksi pienen tutkimusretkemme aikana yli kahden tunnin verran. Pian jatkoimme matkaa hieman pienempään viinihalliin, lähistöllä asuvan iäkkään eläkeläisrouvan kellariin. Siellä saimme nauttia oman pihan rypäleistä tehdystä kansallisylpeydestä yhdessä muhkean leivän ja suoraan pöytään poimittujen vihannesten kera.