Miami Beachin kahdet kasvot

Little Havannan ja Key Westin jälkeen vietimme matkan viimeiset päivät Miami Beachilla. Lukemattomien elokuvien ja tv-sarjojen näyttämö mainitaan säännönmukaisesti glamourin kasvokuvana. Kaupungilla on kuitenkin myös toisenlaiset kasvot.

Aurinkoisilla rantakaduilla kulkee joukoittain liian kauniita ihmisiä, jotka tarkkaan huolehtivat tulevansa nähdyksi. Myös elämän varjoisampia polkuja kulkevat löytävät täällä omat reittinsä. Ensimmäinen näistä kaupungin kasvoista on pinnallinen ja vieraannuttava, jälkimmäinen puolestaan salaperäinen mutta luoksepääsemätön. Niiden väliin jää kaupunki, joka ei loppujen lopuksi ole oikeastaan muuta kuin aivan tavanomainen rantalomakohde.

Vaiheikkaan ja mielenkiintoisen matkan päätteeksi Miami Beach ei itse asiassa puhutellut kovinkaan syvällisesti, vaan mieli kaipasi koko ajan jotain aidompaa, elämänmakuisempaa. Kaupunki näyttäytyi teennäisenä ja silti kovin yllätyksettömänä. Tai sitten en vain osannut löytää omaa reittiäni kaksien kasvojen välissä.

IMG_6472IMG_6473IMG_6481IMG_6494IMG_6498IMG_6500IMG_6504

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s