Lento oli reippaasti myöhässä, ja jo ennen laskeutumista oli selvää, että väsymys tulisi kiristämään hermoja. Saavuimme Dubliniin yön jo hämärryttyä, sateen maalatessa kaupungin maisemaa kiiltäväksi pisaroiden harson takana. Pieni Airbnb-asuntomme tulvi naapuribaarista kantautuvaa musiikkia, eikä myöhäistä päivällistäkään oikein tahtonut löytyä. Viimein ruokapaikka löytyi sateiselta terassilta, joka oli vain vaivoin suojattu kevään hyiseltä säältä. Ei ehkä miellyttävin tapa saapua uuteen kaupunkiin.

Sade ja harmaus itse asiassa sopivat Dubliniin varsin hyvin, sillä sateen kastelemana pinttyneen noen tahrimat punatiilen ja kalkkikiven sävyt saavat jollain tapaa syvemmän ilmeen. Niin, kaupunki ei oikeastaan millään tapaa muistuta eurooppalaisen tasavallan hallintokeskusta vaan pikemminkin syrjäisen brittimaakunnan työläiskaupunkia, jollainen se itse asiassa alun perin on ollutkin. Mutta siinä missä Britannian keskiluokkaisimpiakin kaupunkeja leimaa jonkinlainen hillityn aristokratian häivähdys, Dublin on juuri sellaisella tavalla boheemi ja dekadentti, joka saa sydämen kuin huomaamattaan sykähtämään hiukan tavanomaista voimakkaammin. Vuosikymmeniä ja -satoja riveissään vaatimattomina seisoneet kaupunkirivitalot on paikoin maalattu räikein värein tai vähintään pinnoitettu yhä uudelleen toistensa päälle liimatuin mainoksin ja ilmoituksin, ja ihmiset ovat hämmentävän sosiaalisia ja kovaäänisiä. Lopputuloksena on kaupunki, joka on samaan aikaan hirvittävän ruma ja äärettömän mielenkiintoinen.

Tosiasiallinen dublinilaisen elämän näyttämö on kaikkialle kaupunkiin levittynyt pubien verkosto. Niissä kohdataan vanhoja tuttuja sekä tutustutaan uusiin, ja koetaan kaikki ihmiselämän varrelle mahtuvat ilot ja surut uuden sukulaisen syntymästä rakkaan ystävän kuolemaan. Ainoastaan Jumalan pojan syntymä ja kuolema ovat niin pyhät, että pubien oluthanat ovat niinä päivinä saaneet pysyä kiinni. Siis aina eiliseen asti, sillä alkuvuodesta tehdyn lakimuutoksen jälkeen Irlannin pubit tarjosivat alkoholia ensimmäistä kertaa myös pitkänä perjantaina, ja tästä lähin hiljenevät enää joulupäivisin. Sattumalta sopivaan hetkeen osuneen matkan vuoksi iltapäivän ensimmäinen Guinness olikin historiallisesti merkittävä juoma.

Kerrottakoon loppuun vielä lyhyt pubiin liittyvä anekdootti. Vaikka meitä ennalta neuvottiin kiertämään liiankin suosittu Temple Bar kaukaa, oli sinne myöhemmin illalla kuitenkin mentävä. Ylettömästä tungoksesta ilmiselvästi kärsivä baarimikko neuvoi ostamaan kerralla enemmän, ja mehän tottelimme. Maksun yhteydessä huomautimme stressaantuneelle asiakaspalvelun ammattilaiselle hänen syöttäneen korttimaksupäätteeseen väärän hinnan, mihin hän vain totesi ”Never mind!” Viiden oluen hinnaksi tuli siten päätähuimaavat 3,35€. Ihanan kallista!