Irrallisia hetkiä Permissä

Vuonna 2012 pöllöt matkustivat kolmen kuukauden ajan Siperiassa ja Aasiassa. Pidimme matkan aikana päiväkirjaa, joka oli oikeastaan tämän blogin varhainen edeltäjä. Yksivuotiaan blogin kunniaksi julkaisen päiväkirjan kirjoitukset samoina päivinä, kuin ne alun perin on kirjoitettu. Tosin tämä Permiin sijoittuva kirjoitus ilmestyy poikkeuksellisesti päivän verran myöhässä, kuten kaupungin pysähtyneeseen tunnelmaan hyvin sopiikin.

Sunnuntai 12.8. iltateellä Permskaja-kadulla

Nižni Novgorodin absurdin tunnelman jälkeen Permin antama vaikutelma on kovin asiallinen ja selkeä. Tämä on varmasti ensimmäinen tapaamani miljoonakaupunki, jossa vallitsee hiljaisen pikkukaupungin unelias tunnelma. Nyt vietämme lämpimän päivän rauhallista iltaa hiljaisella sivukadun terassilla. Kadun varrella on värikkääksi maalattu piano, jota ohikulkijat käyvät soittamassa. Pihlajissa on jo marjoja.

Perjantaina tapahtui todellinen close encounter paikallisten alkuasukkaiden kanssa. Istuimme pahaa-aavistamattomina paikallisen hienostelukahvilan nurkkapöydässä, kun tapahtui yksi ehkäpä maailmanhistorian kuluneimmista kliseistä: naapuripöydästä saapui lautasliinaan kirjoitettu viesti. ”Meillä on tylsää. Saammeko liittyä seuraanne?” Alun varautuneisuuden jälkeen Tanja ja Marina osoittautuivat mainioiksi persooniksi, joiden kanssa saimme parin tunnin ajan nauttia venäläisten kuuluisasta taidosta antautua syvälliseen keskusteluun. Sukutarinoiden ja elämän tarkoituksen vaihtamisen jälkeen oli lopulta aika sanoa spasiba sekä do svidanija!

Samana yönä kadut sananmukaisesti tulvivat yli laitojensa, kun taivas repesi. Lauantaille jatkunut rankkasade antoi oivan tekosyyn pitää jo hieman kaivatunkin laiskottelupäivän. Tänään sen sijaan on kierretty Permin katuja. Itäpuoli on kaunista 1800-luvun miljöötä puistokatuineen, länsipuoli täynnä neukkukuutioita. Jostain syystä mieleen tulee suomalainen kaupunki. Kaupungin laidalta Kama-joen varrella seisoo rykelmä hylättyjen talojen jäännöksiä. Katutaide on levinnyt kaikkialle, ja kaupungin nykytaiteen museota kehutaan yhdeksi Venäjän parhaista.

Bändi aloitti kävelykadulla. Kuuntelijoita on meidän lisäksemme kuusi. Ilmassa on jo pientä syksyn kirpeyttä.

Perm 069Perm 038Perm 073Perm 084Perm 087Perm 089Perm 090Perm 046Perm 086Perm 015Perm 017Perm 018Perm 100Perm 101

Yksi kommentti artikkeliin ”Irrallisia hetkiä Permissä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s