Vuonna 2012 pöllöt matkustivat kolmen kuukauden ajan Trans-Siperian rautatiellä. Pidimme matkan aikana pöllöin koristeltua matkapäiväkirjaa, joka oikeastaan oli tämän blogin muinainen edeltäjä. Blogi on nyt täyttänyt vuoden, minkä kunniaksi julkaisen päiväkirjan kirjoitukset samoina päivinä, kuin ne alun perin on kirjoitettu.

20.8. laiska iltapäivä Tjumenissa

Perjantaina tuli täyteen kolme viikkoa reissua. Juhlistimme ensimmäistä neljännestä syömällä illallista varsin, no, tyylikkäästi kaupungin ehkäpä hienoimmassa ravintolassa, mikä sinänsä oli kylläkin täysin sattumanvarainen joskin omalla tavallaan mieleenpainuva kokemus.

Jo sisään astuessa ravintolan tyyli oli jokseenkin hämmentävä. Klassisromanttisessa sisustuksessa ei kultaa, kimallusta ja kukkakuoseja oltu varsinaisesti säästelty. Mahtipontista kokonaisuutta täydensi halpa diskovaloin piristetty esiintymislava sekä alkuperäisasukkailta varastettu kota ravintolasalin nurkassa. Salin toisesta nurkasta löytyi ilmeinen entisen puolue-eliitin kabinetti. Kokonaisuus oli jopa venäläisellä mittapuulla tarkastellen hyvin mauton.

Alkupalaksi saimme jäädyttämällä kypsytettyä kalaa, joka tarjoiltiin hyvin moneen kertaan käytetyn jäälohkareen päällä ja maistui, yllättäen, jäiseltä kalalta. Seljanka puolestaan oli höystetty kokonaisin grillikyljin. Pääruuan ohjelmanumerona puolestaan oli tarkoin harjoitellut synkroniset ranneliikkeet sekä salaatin virkaa toimittavat vaaleanpunaiset ruusun terälehdet. Nautinnon kruunasi erittäin hämmentävä laulajatar.

Jännitystä iltaan tarjosi se lyhyt silmänräpäyksellinen hetki, jolloin tarjoilija kaatoi täyden punaviinikarahvin pöydälle. Paikalle laskeutui juuri sellainen hengitystä pidättävän pelon ilmapiiri, jonka vastaava virhe olisi aikanaan aiheuttanut puolueen terävimmän kärjen luksusillallisella. Tarjoilija parka jähmettyi kauhusta, samanlaisia pelokkaita katseita pääsee harvoin näkemään. Laskua tilatessa pöytään saapui uusi karahvi viiniä, mutta ei toki ilmaiseksi, sillä se oli myös muitta mutkitta lisätty laskuummekin.

Kaikki mahdolliset omituisuuden mittarit räjäyttävän kokemuksen jälkeen palailimme maan pinnalle paikallisessa karaokeravintolassa. Tunnelma poikkesi huomattavasti kotimaisesta, sillä melankolisesti laulettujen lapinkesien sijaan venäläiset panostavat esityksiinsä. Siis aivan to-del-la-kin pa-nos-ta-vat.

Hämmentävästä illasta huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, päivämme Tjumenissa saivat hyvin sympaattisen alun. Tämä on Venäjän öljykaupan keskus, mikä tekee ihmisistä ehkä hieman eri tavalla omituisia kuin muualla maassa. Keskusta on sievistelevällä tavalla hienostunut, mikä tuo oikeastaan mieleen enemmän Ruotsin kuin Venäjän, ja se jos mikä on oudolla tavalla aivan piristävää vaihtelua. Reunamilta sen sijaan löytyy tutumpaa rosoisuuden romantiikkaa, mutta koska ollaan pienemmässä kaupungissa, sekin on jollain tavalla inhimillisempää kuin mihin tähän asti olemme tottuneet.

Loppuun vielä hiukan tilastoja. Neljännes matkasta on siis takana. Junalla on nyt kuljettu 3142 kilometriä, aikaa siihen on kulunut 37 tuntia ja 36 minuuttia eli työviikon verran ja kuusi minuuttia ylitöitä. Helsinkiin on linnuntietä matkaa noin 2400 kilometriä. Ensi yönä matkustetaan Omskiin, jossa aamu valkenee jälleen uudella aikavyöhykkeellä.