Harmaa kuin Novosibirsk sateella

Vuonna 2012 pöllöt matkustivat kolmen kuukauden ajan Siperiassa ja Aasiassa. Pidimme matkan aikana päiväkirjaa, joka oli oikeastaan tämän blogin varhainen edeltäjä. Yksivuotiaan blogin kunniaksi julkaisen päiväkirjan kirjoitukset samoina päivinä, kuin ne alun perin on kirjoitettu.

Tiistai 28.8. Coffee Tree, Novosibirsk

Mikään ei ole niin harmaa kuin Novosibirsk sateella. Venäjän kolmanneksi suurin kaupunki on niin historiaton ja täynnä betonia, että se on samaan aikaan hyvin hämmentävää ja äärimmäisen kiehtovaa. Kuin outo, jollain tapaa hieman lumottu mielentila.

Reissun ensimmäinen rähinäviina nähtiin perjantaina hotellin aulassa iltateen lomassa. On silti pakko myöntää, ettei voiveitsin käyty kaksintaistelu ollut kovinkaan pelottava näky. Siitäkin huolimatta taiston toinen osapuoli onnistui saamaan otsaansa pienen haavan, josta päässä olevien haavojen tapaan vuosi kuitenkin runsaasti verta. Hetkeä myöhemmin koko aula kuhisi mäntähattuisia poliiseja. Lyhyehkön mutta sitäkin sekavamman hetken kuluttua haavoittunut kannettiin ulos ilmatäytteiseen kokovartalolastaan kääräistynä, mikä sinänsä lieneekin aivan todella tehokas haavanhoitometodi.

Sunnuntaiyönä puolestaan saimme aivan itse järjestettyä jälleen pientä hämminkiä, kun myöhästyimme massiivisesti aamuyön Tomskin junasta. Koska korvaavaa yhteyttä ei löytynyt ja seuraava junakin olisi lähtenyt seuraavana yönä yhtä älyttömään kellonaikaan, päätimme ohittaa koko kyläpahasen ja viettää Krasnojarskissa pari päivää pidempään. Yöjuna lähtee tänään auringon laskiessa.

Alati jatkuva sade on saanut aikaan myös varsin ikävän flunssan. Nämä kaksi ovat myös yhdessä pitäneet huolen siitä, ettei tässä harmaassa kaupungissa ole harrastettu liikaa aktiviteetteja, olkoonkin, ettei sellaisia ole liiemmin edes tarjolla. Tänään ei enää sada, mutta onneksi kaikkoavan flunssan nostattama hiki pitää kosteusprosentin vielä mukavasti koholla.

Novosibirsk 001Novosibirsk 016Novosibirsk 017Novosibirsk 030Novosibirsk 036Novosibirsk 073

3 kommenttia artikkeliin ”Harmaa kuin Novosibirsk sateella

  1. Hieno blogi ja upea ulkoasu! Mielenkiintoista myös seurata tätä vanhaa reissua ja ottaa talteen vinkkejä; omissa haaveissa on jossain vaiheessa ottaa täältä Harbinista juna Pekingiin, ja sieltä Mongolian ja Venäjän halki Suomeen. Juuri kaikki erilaiset, omintakeiset ja ehkä hieman kolkotkin kaupungit kontrasteineen kiinnostavat.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s