Vuonna 2012 pöllöt matkustivat kolmen kuukauden ajan Siperiassa ja Aasiassa. Pidimme matkan aikana päiväkirjaa, joka oli oikeastaan tämän blogin varhainen edeltäjä. Yksivuotiaan blogin kunniaksi julkaisen nyt päiväkirjan kirjoitukset samoina päivinä, kuin ne alun perin on kirjoitettu.

Tiistai 4.9. Krasnojarsk

Taisipa käydä hiukan vanhanaikaisesti viime torstain ystävyyden maljojen kanssa. Ovensa puolen yön aikaan juuri sulkeneen jazz-klubin (”avoinna joka päivä 06:een”) ja kovin puheliaiden babuškojen pyörittämän yökahvilan jälkeen kaupunki osoittautui aivan yhtä hiljaiseksi kuin niin moni muukin Venäjän kaupungeista matkamme varrella. Eipä hätää, huonepalvelu auttaa! Tilasimme pienen pullon vodkaa ja keitimme pannullisen teetä, joiden äärelle jäimme paikalliseen tyyliin parantamaan maailmaa. Ja kyllähän se paranikin, jopa niin mainiosti, että perjantaista alkaen Siperiaa on hellinyt syksyinen helleaalto, joka on jatkunut vielä tänäänkin.

Kesken sunnuntain päiväkävelyä Jenisein vehreillä rannoilla ja saarilla helteinen Krasnojarsk tarjosi mukavan yllätyksen: päädyimme harhapoluillamme aivan sattumalta kaupungin taidemuseoon, jossa oli viimeistä päivää esillä Dalín, Picasson, Chagallin, Mirón ja Kandinskyn luonnoksia. Surrealistisen taiteen fanfaarin multihuipennuksena viimeisessä näyttelyhallissa paikallinen neito, jonka nimi oletettavasti oli Oljana, saapui luoksemme. Lyhyen keskustelun jälkeen, jos venäjänkielistä vuolassanaista yksinpuhelua varsinaisesti edes keskusteluksi voi kutsua, Oljana lauloi meille ”Kalliolle, kukkulalle” selvällä suomen kielellä. Lopulta hämmentävä tilanne oli ohi yhtä nopeasti kuin ehti alkaakin, emmekä edes ehtineet kiittää Oljana-neitoa tuosta varsin eriskummallisesta esityksestä.

Eilen puolestaan suuntasimme itsekin kalliolle ja kukkulalle, kun kapusimme Stolbyn kansallispuiston lähes kilometrin korkean metsäisen vuoren laelle. Matkaa kertyi päälle parikymmentä kilometriä, mikä tuntui illalla jaloissa varsin mukavasti. Reitti oli paikoin sen verran jyrkkä, että syke nousi oikein mukavasti koholle, ja paikoin sen verran jyrkkä, että syke nousi oikeinkin epämukavasti koholle. Siitä huolimatta alkusyksyn vielä helteessä kylpevä metsäluonto on rauhoittava ja kaunis. Raitaselkäiset ja ilmeisen nälkäiset maaoravat juoksivat poluilla posket täynnä pähkinöitä. Yksi niistä oli jopa niin tuttavallinen ja nälkäisen oloinen, että pelkäsimme itsekin joutuvamme sen poskien täytteeksi. Tuhansien lintujen ja miljoonien itikoiden lisäksi törmäsimme suurikokoiseen karhuun, joka lähemmän tuttavuuden perusteella osoittautuikin pahviseksi. Monituntisen metsäpolkuvaelluksen jälkeen kukkulan laki avautui paljaana. Laella seisovat mannerjään kasaamat kivitolpat, stolby, nousivat puuston takaa hämmästyttävän uljaina. Raikkaassa ilmassa hengitys oli yhtä syvä kuin katse oli pitkä. Viipyvän hetken ajan tuntui, että maailma on juuri nyt tässä.