Vuonna 2012 pöllöt matkustivat kolmen kuukauden ajan Siperiassa ja Aasiassa. Pidimme matkan aikana päiväkirjaa, joka oli oikeastaan tämän blogin varhainen edeltäjä. Yksivuotiaan blogin kunniaksi julkaisen päiväkirjan kirjoitukset samoina päivinä, kuin ne alun perin on kirjoitettu.

Tiistai 18.9. Mangolian ja Venäjän rajalla

Eilen oli viimeinen päivä Mongoliassa, tosin nytkin vielä istumme junassa Mongolian puolella, tarkemmin sanoen Sükhbaatarin raja-asemalla. Hetken kuluttua odotus jatkuu useamman tunnin ajan jälleen Venäjällä. Kello on lähes puoliyö, ulkona näkyy loppumatonta mustaa. Vain muutama kaukainen ikkunanvalo loistaa pimeydessä.

Pääkaupunki Ulaanbaatar, jos Mongoliassa muita kaupunkeja edes lienee, on todellinen vastakohtien maailma. Kauneimmat aikansa nähneet yksinkertaiset kivitalot seisovat korkeiden lasipilvenpiirtäjien kanssa rinta rinnan. Siellä täällä joukkoon mahtuu myös jokunen hirsitalo. Taustalla valvovan vuoren rinteelle kurkkottelee kaupunkiin leveämmän leivän perässä muuttaneiden onnenetsijöiden asuttama jurttalähiö. Aurinko polttaa kasvoja samalla, kun jäätävä arotuuli painaa selkään. Joka paikassa tuuttaavan liikenteen tungos velloo yli äyräidensä, mutta kuin ihmeen ja ihmisliikennevalojen kautta kaikki sujuu loppujen lopuksi täydessä järjestyksessä. Kadunkulmassa länsimuotiin pukeutunut nuorisojoukko ostaa omenia viiksekkäältä muorilta, mutta ulkoisesta erosta huolimatta kohtaaminen on ystävällinen ja pulppuava. Puheensorina ja liikenteen äänet täyttävät kadut, silti niiden takaa kantautuu, kun Ville Valo laulaa radiossa.

Kaupungin ehkä hiljentävin nähtävyys oli buddhalaisluostari Gandan Khiid. Suljetun luostaripihan tunnelma oli samaan aikaan sekä rauhallinen että surumielinen. Hiljaisuuden rikkoi ainoastaan luostarissa asuvan tuhatpäisen puluparven kujerrus, jonka yllä vallitseva mystinen ilmapiiri saattoi sekunnin osassa rikkoutua koko parven noustessa samaan aikaan lentoon siipien havinan saattelemana.

Juhlistimme viimeistä iltaa menemällä leffaan katsomaan paikallista action-kassamagneettia. Hahmostoon kuului yllättävän moniulotteisten mongolihahmojen lisäksi, luonnollisesti, häikäilemätön venäläismafioso, ylimielinen jenkkietsivä sekä tietysti suurin pahis, karibialainen tummaihoinen huumekingi. En ole aivan varma, oliko elokuva korni vai naurettava, mutta viihdyttävä se joka tapauksessa oli. Siitäkin huolimatta, ettei mongolinkielisestä dialogista luonnollisesti ymmärtänyt kaikkia sen syvimpiä ulottuvuuksia.

Eilen pistettiin myös matkan viimeinen junalippu tilaukseen, Kiinassa Harbinista Pekingiin. Tai oikeastaa tilaaminen aloitettiin jo kolme päivää sitten, minkä jälkeen sitä jatkettiin toissapäivänä ja eilen. Tai aivan oikeastaan se viimeisteltiin vasta tänään ennen lähtöä. Vihaan kiinalaisia jo nyt, aivan jokaista, koska luonnollisesti tuo kaikki järjettömästä asiakaspalveluprosessista johtuva säätäminen on jokaisen heidän henkilökohtaista, vihamielistä syytään. Aivan varmasti on.

Kokonaisuutenaan Mongolia on upea, monella tapaa aivan erilainen kokemus: lämmin, mystinen, sekava, rento, läheinen, puhutteleva. Vuortensa keskellä karuissa laaksoissaan sinnittelevä mutta jotenkin niin mutkaton, helppo ja vieraanvarainen maa. Outo sekoitus itää ja länttä, perinteitä ja nykyaikaa, seesteisyyttä ja kaaosta.

Nyt matka jatkuu rajan yli. Nähdään pian uudelleen, Mongolia, ja hei taas, Venäjä! Otetaan molemmille jälleennäkemisille huikka Tšingis Kaanin vodkaa tyrnimehulla!