Suomalaisen kesän perusasioihin kuuluu kesämökki, ja siksi pöllötkin viettivät pari helteistä päivää pohjoisen Satakunnan metsäisellä niemenkärjellä paikassa, jota voisi kutsua pieneksi paratiisiksi.

Monille kaupunkilaiselle kesämökki onkin oma paratiisinsa, josta rakennetaan rahaa ja rakkautta säästelemättä piilopaikka, jonne paeta arjen kiireitä. Katujen pölyn ja autojen pärinän rinnalla hyttysten ininä on vain pieni murhe.

Kesäparatiisien kirjoa pääsee helpoiten tutkimaan lehtojen siimeksiä kulkien. Yhtäällä tie kulkee varjoisan piilopirtin ohi, toisaalla merelle avautuvien hulppeiden lasiseinien katveessa, kaikki kuvastaen erilaisten ihmisten erilaisia käsityksiä onnellisesta kesästä. Mutta jossain saattaa tiellään kohdata myös surullisemman kesäisen paratiisin.

Sivutie on jo heinittynyt, ja sitä pitkin kulkevat rengasurat ovat enää vain vaivoin näkyvillä. Pientareella jo vinoon nojautuneet valaisimet ovat ruosteen ja sammalen peittämät. Tien päässä seisoo ties kuinka monta vuotta asukkaitaan odottanut, nyt jo kelottunut hirsihuvila saunatupineen ja grillikotineen. Kaikesta näkee, että paikka on joskus ollut loistelias, mutta nyt horsmat ja kortteet ovat vallanneet kauniiksi istutettujen kukkapenkkien tilan.

Paikalliset tietävät kertoa, että paratiisi hiljeni 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä. Mysteeriksi jää, onko perhettä kohdannut satakuntalainen perhesurma tai aasialainen hyökyaalto vaiko sittenkin jokin arkisempi murhenäytelmä. Joka tapauksessa näytelmää jatkaa enää ainoastaan hitaasti mutta vääjäämättömästi tilansa takaisin valtaava metsäinen luonto.