Kokkolan posliiniset koirat

Matka pohjoisen Satakunnan louhikkorannoilta ruotsinkielisen Pohjanmaan läpi lienee omalla tavallaan Suomen klassikoita. Valtatie on jo hieman kapeampi kuin etelässä, mutta peltoaukeiden ja metsäsaarekkeiden lomitse nuljahdelleet pikkutiet Merikarvian ja Kristiinankaupungin kautta Vaasaan ja sieltä taas Uusikaarlepyyn ja Pietarsaaren kautta Kokkolaan tarjoavat kiinnostavampia pohjalaismaisemia. Matkan varrella Vaasa tarjosi ilahduttavan kauniit päivät ja illat hyvässä seurassa.

Kristiinankaupunki
Vaasa
Pietarsaari

Etukäteen meille neuvottiin, että Kokkolan paras nähtävyys on ohitustie. Koska ystävämme kuitenkin asuu siellä, päätimme antaa kaupungille mahdollisuuden.

Perille saapuessamme ensivaikutelma olikin varsin, no, persoonallinen. Keskustan laidalla sijaitseva hotellimme oli ulkoisilta puitteiltaan varsin lupaava: pikkukaupungin arvokkuutta henkivä rakennus, jonka kauniit rapatut julkisivut kantoivat muistoja menneiltä ajoilta. Sisällä tunnelman valtasi kuitenkin ennemminkin itäeurooppalaisnen eksotiikka. Loisteputkin ja kulunein plyyssi-istuimin sisustettu kokonaisuus on selvästikin luotu palvelemaan kaupungin seuraelämän tarpeita, mutta ajan hammas on syönyt siihen ammottavia reikiä aivan samalla tavoin, kuin monissa muissakin maakuntien jo kovin rauhallisiksi käyneissä keskuksissa on tapahtunut. Nyt biljardisalien, saunaosastojen, pystybaarien ja tupakkasalonkien hiljentyneet nurkat odottivat hämärinä toisenlaista tulevaisuutta.

Ystävällemme kiitos, että olimme tähän asti olleet täydellisen väärässä! Paahteisen iltapäivän kävelykierros puutalokortteleiden kujilla ja pihoilla sekä autereinen kesäilta meren äärellä piirsi Kokkolan kuvan uudelleen, kauniimpana ja lämpimin värein. Sunti, entinen veneväylä ja nykyinen puistokanava, makaa laiskana ja sakeavetisenä kaupungin keskellä. Vehreät pihat ovat täyttyneet rsuhallisesta elämästä, vohvelikahvilan tuoksun voi aistia jo kaukaa. Ikkunoista katsovat samanlaiset posliinikoirat kuin vaikkapa Raumalla: perinteen mukaan merimiehen ollessa merellä koirat katsovat ulos, merimiehen ollessa kotona sen sijaan sisäänpäin. Merimiesten vaihduttua insinööreiksi, henkilöstöpäälliköiksi ja lähihoitajiksi koirat lienevät jääneet kokonaan katsomaan ulospäin, mutta kukapa ei näin kaunista kaupunkia haluaisi loputtomiin katsella.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kokkolan posliiniset koirat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s