Kalastajain hiljaiset tuvat

Eräs Suomen kesämatkailun kliseistä on länsirannikon kalastajakylät. Kaupunkilaispöllön korviin tämä kuulostaa lähinnä hölmöille turisteille keksityltä houkutukselta, jonka todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Koska paikallinen ystävämme kuitenkin todisteli kylän aitouden puolesta ja neuvoi käymään vierailulla, oli asia luonnollisesti todettava omin silmin.

Kokkolan pohjoispuolella, paikassa jossa sijaitsee Suomen laajin hiekkadyyniranta ja yksi suurimmista lentohiekkakentistä (ei, se ei ole Kalajoki) kapean pengertien päässä istuu louhikkorantainen saari ja saarella pieni puinen kylä. Perämeren aallot lyövät laiskoina rantakiviin, ja vähäinenkin liikenne hiljenee hiekkarannan kohdilla. Maisemassa selvimmin kuuluvat lokkien äänet.

Kylän historiaa tunnetaan aina 1500-luvulle asti. Alkujaan se on ollut vain vaatimattomista hökkeleistä koostunut yhteisö, josta kalastajat poistuivat vain merelle. Perheen luokse palattiin ainoastaan pyhisin. Vuosisatojen saatossa asutus vakiintui ja tuvatkin kasvoivat, joskin edelleen olivat köyhien kalastajienkin mittapuussa varsin pieniä. Vielä 1700-luvulla saari on ollut yli kilometrin päässä mantereesta, mutta sittemmin kohoava maa on kuronut välimatkaa umpeen. Pengertie saarelle rakennettiin vasta 1970-luvulla, jolloin sinne asettui myös kesäasukkaita.

Vielä nykyisinkin kalastajakylä on tuntematon aarre, jonne vain harva ymmärtää poiketa. Ympärillä levittyvät silmänkantamattomat dyynit ovat osin armeijan ampuma-aluetta, mikä lienee pelastanut ne Kalajoen ja Yyterin turistihelvettien kaltaiselta tuholta. Siksi en tässäkään kirjoituksessa mainitse paikan nimeä, vaikka mikään salaisuus se ei kuitenkaan ole. Mutta toivon, että edelleen kylän asukkaat saavat varsin rauhassa kuivattaa verkkojaan jo harmaantuneiden vajojen aurinkoisilla kuisteilla.

6 kommenttia artikkeliin ”Kalastajain hiljaiset tuvat

  1. On pitkä aika siitä, kun kävin tuolla ja mitä minä muistan tuosta paikasta. Mun puolisoni pisti Trangian kameralaukun päälle sillä seuraamuksella, että laukku kärähti. En muista vanhaa kalastajakylää ja himmeästi muistan sen hienon hiekkarannan, mutta kameralaukun muistan kuin eilisen päivän. Eikö ole väärin, että muisti toimii näin.

    Tykkää

    1. Hei! Kiitos palautteestasi! Kuten ehkä olet kirjoituksistani huomannut, en kirjoita matkasuosituksia enkä erityisesti suosi massaturismia. Sen sijaan toivon, että ihmiset lähtisivät löytöretkille ja ennakkoluulottomasti lähtisivät ihmettelemään, millaisia paikkoja maailmasta löytyy. Löytämisen riemu on mielestäni yksi tärkeimpiä asioita matkailussa, kaiken ei tarvitse tulla annettuna. Lisäksi bloggarina näen vastuuni siitä, etten ohjaa ihmisiä suoraan paikkoihin, joissa esimerkiksi yhteisö saattaa lisääntyneestä kävijämäärästä häiriintyä. Silti, kuten kirjoitin, tämäkään paikka ei ole suuri salaisuus, ja kyllä sen halutessaan löytää varsin helposti.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s