Syntyperäisen porilaisen pöllön mytologiassa maailma jakautuu kahteen toisilleen vastakkaiseen osaan. Toinen niistä on Rauma, ja toinen on Rauman ulkopuolelle jäävä maailmankaikkeuden osa. Jälkimmäisessä näistä vallitsee kaikella tapaa tavanomainen ja säännönmukainen maailmanjärjestys, joka kuvastaa inhimillisen sivistyksen ja pidättyväisyyden jaloimpia piirteitä. Raumalla sen sijaan sekä kadut että ihmisluonne on rakennettu vinoon, eikä asukkaiden puheestakaan pääsääntöisesti saa mitään selvää.

Samoin kuin Troijan sodasta kotiin palaava Odysseus kohtasi matkallaan monenmoisia vastoinkäymisiä, outoja kansoja ja vaarallisia hirviöitä, päättivät pöllöt matkallaan Uudestakaupungista kohti läntisen rannikon pohjoisempia osia poiketa Raumalla.

Pyhärannan kautta kulkeva rantatie on kuin luotu Rauman varovaiseen lähestymiseen. Kylien, merenlahtien ja maatilojen lomitse kiharteleva reitti on moottoriteiden ramppeihin ja aakkosin merkittyihin huoltoasemiin tottuneelle yhtä omituinen kuin mitä Rauma on porilaiselle. Sillä Vanha Rauma on kenties Suomen kaunein rakennettu ympäristö ja kaiken lisäksi myös Unescon maailmanperintökohde, ja sekös porilaista ärsyttää! Kun silmä on tottunut harmaan betonin ja viruneen mineriittilevyn estetiikkaan, on liian kauniissa idyllissä jotain hyvin epäilyttävää.

Viimeinen pisara on Kitukränn. Mikä katu se sellainen on, joka on liian kapea autolla ajettavaksi ja liian vaikea ääneen lausuttavaksi? Sen nähtyään porilainen pöllö viimeistään jatkaa matkaansa kasitietä kohti pohjoista.