Hieman erilainen työrupeama Turussa oli jo päättynyt, ja siirryimme myöhäiselle lounaalle perinteisen kalakauppiaan tiskinkulmalle. Menneen ajan pieni arki on jo kauan sitten saanut väistyä yhdentekevän automarkettimaailman tieltä, ja samalla se on muuttunut jollain tapaa toiseksi, juhlavammaksi. Juuri siksi kauppiaan tarjoilema kolmen kalan soppa on kenties koko Suomen herkullisinta. Sen myötä oli hyvä lähteä kohti viikonloppua ja Naantalia.

Naantali lienee yksi maamme unohdettuja idyllejä. Ruotsinlaivakylpylän ja satuhahmolaakson varjossa se jää helposti huomaamatta niiltä, jotka turistivirran vieminä kulkeutuvat Porvoon ja Rauman kaltaisiin itsestäänselviin nähtävyyksiin. Samalla se on koitunut siunaukseksi pienelle kaupungille, jonka puutalojen rakoihin ja kalliovuoren rinteille levittyy vilkkaanakin kesäpäivänä jotain kovin rauhallista.

Elokuun viimeinen lauantai tunnetaan venetsialaisina, Turun seudulla muinaistulten yönä. Tänä viikonloppuna kaupunkilaiset perinteisesti jättävät kesäpaikkansa ja muuttavat takaisin asuntojensa ahtaampiin ja kylmempiin huoneisiin. Kultarannan tornin lippu on jo laskettu, ja laaksossa otukset odottavat marraskuuta. Kesän paahtamalla nurmikolla on jo muutamia lehtiä.

Mutta vielä on mahdollisuus viimeisen kerran nostaa kesänaapurin kanssa malja. Tänään kaikki on tarjouksessa koska huomenna suljemme, ilmoittaa ravintoloitsija. Värikkäiden lamppujen alla puhe sorisee moniäänisesti, jollain tapaa kuitenkin vielä iloisena, rauhoittuneena. Jostain kuohahtaa naurunremakka, astiat kilisevät. Ilon alta paljastuu kuitenkin surua: edessä on pitkä ja pimeä talvi, seuraavaan kesään on aikaa. Hymy on jo vakavampi, viileä hiipii takin alle. Kohta on kylmä.

Läheisen kahvilan kaiuttimessa haikea Maarit muistaa Jäätelökesää. Jossain lakaistaan puistoo. Uima-altaat tyhjennetään.

Jädee nuolen kuin muistoo.

Jäätelökesä: alkuperäisesittäjä Maarit Hurmerinta, säveltäjä Sami Hurmerinta, sanoittaja Mikko Alatalo