The Bates Motel

Oli viileä heinäkuinen lauantai-ilta jossain päin Suomea. Lähestyimme tässä nimettömäksi jäävää kaupunkia nälkäisinä ja väsyneinä, ja autosta käsin yritimme paniikinomaisesti järjestää itsellemme tyynyt pään alle. Pienessä kaupungissa ja viime hetkellä se ei aina ole helppoa. Koska olemme tottuneet monenlaisiin majapaikkoihin, mikä tahansa kelpaisi. Yksi erityisvaatimus meillä kuitenkin oli: pyykit olisi saatava pestyä, sillä yllämme oli viimeiset puhtaat vaatteet. Kaupungista löytyi yksi ainoa tämän kriteerin täyttävä majapaikka. Aamiaista ja aulabaarikin löytyisi, mikä olikin mukavaa plussaa. Sinne siis!

The Bates Motel on vertahyytävistä Psycho-kauhuelokuvista tunnettu karmiva motelli, jonka omistaja Norman Bates on tunnettu psykoosissa tehdyistä erityisen väkivaltaisista murhista.

Saavuimme perille illan koittaessa. Täyden palvelun perhehotelli, kuten joku oli jossain maininnut, osoittautui jo parhaat päivänsä nähneeksi maantien liittymärampin kupeeseen rakennetuksi betonilaatikoksi. Asfalttipiha oli ihmisistä autio, mutta täynnä tupakoitsijoiden jätteitä ja tyhjiä juomatölkkejä. Roskakorista löytyi likaiset kengät. Ja mikä parasta, ovi oli lukossa.

Ovikello! Ei vastausta. Uusi yritys. Ei vastausta. Sisältä kajasti heikosti valoa, mutta ketään ei ollut paikalla. Pian saimme seuraa, kun kaksi miljööseen hyvin sopivaa miestä istahti pihan tuoleille syömään ranskanleipää ja juomaan olutta.

Täyden palvelun perhehotellin puhelinnumero löytyi pienen etsinnän jälkeen. Puhelu hälytti kauan. Lopulta meille kerrottiin, että avain löytyisi postilaatikosta. Jääkaapissa olisi aamiainen paperipussiin pakattuna, mutta pesukoneen olemassaolosta puhelimen henkilö ei ollut aivan varma, ehkä se olisi alakerrassa.

Sisällä aika oli pysähtynyt jonnekin 70-luvulle, mutta tavalla, joka muistutti ennemminkin nopeaa evakuointia kuin mielenkiintoista retroa. Ruokailtuamme kaupungin keskustassa ja yön jo hämärryttyä lähdimme selvittämään perhehotellin palveluita.

Haalistuneet muovikasvit koristivat autioita käytäviä, raolleen unohtuneista ovista pilkotti ulkoa valuvaa heikkoa valoa, joka heijastui käytävien metallikatoista ja rautalankalasiovista aavemaisella tavalla. Yhtäältä löytyi jumppasali, toisaalta rakennustarvikkeita, pommisuojasta omituinen kokoustilaa etäisesti muistuttava pimeä huone. Kaikkialla leijui pölyisen kokolattiamaton ja aikoja sitten pysähtyneen ilmanvaihdon tuoksu. Joidenkin ovien takaa löytyi ainoastaan sekalaista roinaa. Sytyttämämme loisteputket surisivat kelmeää valoa. Ajatuksissa kävi, että missähän huoneessa ruumiita säilytetään.

Aamulla pyykit olivat puhtaat ja kuivat. Kylpyhuoneen seiniin ei tehnyt mieli koskea, mutta lämmintä vettä riitti. Hanan tarra lupasi kymmenen vuoden takuuta, mutta se oli umpeutunut aikoja sitten. Aamiaispusseja löytyi luvatusti jääkaapista: kuiva sämpylä ja päiväysvanha jogurtti. Rakennus oli lähtiessämme edelleen täysin autio.

En julkaise paikan nimeä enkä kuvia, koska omituisesta kokemuksesta huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, en toivo yrittäjälle pahaa.

Yksi kommentti artikkeliin ”The Bates Motel

  1. Heh, Psycho on yksi lempielokuvistani ja Norman Bates ilman muuta yksi valkokankaiden kiehtovimmista hahmoista. Suomessa ei tuollaisia kokemuksia ole tainnut olla, mutta Yhdysvalloissa kyllä ja juurikin vastaavanlaisissa tilanteissa, kun pienehköön kaupunkiin ollaan saavuttu illalla ja majapaikka pitäisi löytää.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s