Matka jonnekin kauas

Ahlaisten kirkonkylältä pääsee kulkemaan mutkahtelevaa ja mäennyppylöivää maantietä pitkin kohti Merikarviaa. Voikukkien ja koiranputkien kehystämällä reitillä ei ole kiire, vaan matka kohti määränpäätä sujuu juuri niin rauhallisesti kuin sen helteisenä kesälauantaina pitääkin sujua. Samalla se on myös matka siihen Suomeen, jonka voi moottoritieramppien maassa enää vain vaivoin tavoittaa.

Lähes huomaamattoman soratien päässä kyyhöttävä kalasatama on täsmälleen samanlainen, millaisena sen kahdeksanvuotiaan muistiini joskus tallensin. Toimme tuolloin isoäitini satamaan. Isoisäni oli kuollut muutamaa viikkoa aiemmin, ja surullinen leski oli matkalla ystävänsä luo saareen. Aurinko paistoi silloinkin, harmaantuneen vajan seinuspenkillä istui joukko kahvin ja tupakan tuoksuisia kalastajia. Heidän vieressään roikkui verkkoja, ja muistan ihmetelleeni seinälle ripustettuja ruosteisia työkaluja. Erikoinen, kiinnostava miljöö on vuosien aikana palannut usein mieleeni.

Nyt kalasatama oli autio, mutta autot ja veneet paljastivat, että se on edelleen käytössä. Seinuspenkki on edelleen sijoillaan, ja ruosteiset työkalut ovat entistäkin ruosteisempia. Seinällä ei roikkunut verkkoja, ehkä ne olivat juuri käytössä. Roskakorissa lojui tyhjä tupakka-aski ja rikkinäinen termospullo. Kaikki, jopa aika, oli hetken pysähtynyt. Kenties se on kalasatamassa pysähtynyt pysyvästi.

Matka takaisin lapsuuteen oli lyhyt mutta tuntui pitkältä. Lähtiessämme satamaan saapui nuorempi mies. Paikka, jossa tuntemattomallekin toivotetaan päivää, on hyvä paikka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s