Koronapandemian alusta on kulunut jo puolitoista vuotta. Siitä huolimatta yritämme kovasti unohtaa (tai jotkut vain yksioikoisesti kieltää) sen olemassaolon. Toisin on kotikaupunkiani Helsinkiä aiemmin kohdanneiden muiden dramaattisten epidemioiden kohdalla, jotka edelleen näkyvät ja kuuluvat.

Helsingin kenties dramaattisin paikannimi lienee Ruttopuisto, oikealta nimeltään Vanha kirkkopuisto. Ruttopuiston rutto ei ole se pahamaineinen 1300-luvulla Euroopassa mellastanut Musta surma, vaikka kyse onkin saman kulkutaudin myöhemmin irtipäässeestä epidemiasta.

Itämeren ympäristössä riehunut Suuri ruttoepidemia iski Helsinkiin syksyllä 1710. Sen aikana kuoli 1185 kaupunkilaista, jotka haudattiin silloisen kaupungin ulkopuolelle, nykyisen Ruttopuiston alueelle. Eloon jäi 387 asukasta. Helsinkiläisille lienee ollut vain laiha ja kutiseva lohtu, että Turussa kuolleita oli noin 6000, Tukholmassa jopa 22000.

Puiston laidalla muuten sijaitsee Helsingin vanhin säilynyt kirkko, vuonna 1826 valmistunut puinen Vanha kirkko. Ironista sinänsä, se on aikoinaan rakennettu vain väliaikaiseksi kirkoksi. Senaatintorilla sijainnut Ulrika Eleonoran kirkko oli jäänyt pieneksi, ja nykyistä Tuomiokirkkoa vasta suunniteltiin. Myös tuolloin kirkkopuisto toimi pitkään hautausmaana. Nykyisin Ruttopuistossa on jäljellä 48 hautakiveä, joiden katveeseen kaupunkilaiset kokoontuvat viettämään helteisten kesäpäivien piknikkejä. Elämä on voittanut kuoleman.

1710 Helsinkiin vyörynyt rutto ei ole suinkaan ainoa kaupunkia kohdannut dramaattinen epidemia, sillä 1893 Helsinkiin iski kolera. Silakkamarkkinoille myyjäksi saapuneen ja siellä kuolleen kalastajan ulosteet ja oksennukset kaadettiin suuremmitta suruitta Kauppatorin satama-altaaseen, koska miksipä ei. Alkoi silloinen lockdown: silakka-alukset hinattiin pois ja altaan ympärille valjastettiin seisomaan suuri määrä vartijoita. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.

Satama-altaasta levinnyt koleraepidemia sai suurta huomiota myös lehdistössä. Kuten nykyisinkin, osa mediasta yritti varoittaa kaupunkilaisia, kun taas osa halusi lähinnä löytää syyllisiä. Kaikki tämä kuitenkin keskittyi saman satama-altaan sekä siitä lähteneen epidemian ympärille. Viimeistään Suomalainen-lehden artikkelin jälkeen allasta ryhdyttiin kutsumaan yksinkertaisesti Kolera-altaaksi.

Nykyisin Kolera-allas on altaan virallinen nimi, joka tavallaan kertoo myös altaan nykytilasta. Välinpitämättömien ohikulkijoiden seisovaan veteen heittämät roskat antavat sille sen omintakeisen hajun. Siitä huolimatta kaupungintalon edustalla vellova Kolera-allas on yksi Helsingin maamerkkejä. Sen reunoilla järjestetään edelleen juuri niitä samoja silakkamarkkinoita, joiden jälkimainingeista se on nimensä saanut.

Koleraepidemian aikaan Helsingissä levisi myös toisenlainen epidemia. Jotkut pitävät sitä moraalisena saasteena, toisille se on vain tauti muiden joukossa. Joka tapauksessa tuo tauti levisi ilotaloissa, ja sen nimi on syfilis eli kuppa.

1800-1900-luvun vaihteessa ilotalot olivat Helsingissä kovin yleisiä. Niitä oli huomattavan paljon juuri rakennettavassa uudessa kaupunginosassa Töölössä. Enemmän niitä oli kuitenkin merimiesten ja työväestön asuttamalla paheellisella alueella, omilla kotikulmillani Punavuoressa. Pursimiehenkatu ja Merimiehenkatu olivat ilotalojen iloisinta keskittymää. Paremman luokan ilotaloja oli vähemmän, ja ne sijaitsivat Kruununhaassa. Siellä on tiettävästi ainakin yksi bordellitalo, joka on edelleen olemassa ja joka kätkee seiniensä sisään paheellisten hetkien pieniä yksiöitä. Rakennus on rakennettu niin, ettei seinänaapureita ollut, mikä on edelleenkin nähtävissä jopa julkisivua katsoen.

Töölön, Punavuoren ja Kruununhaan ilotaloissa levisi syfilis. Epidemiaa varten rakennettiin Töölöön sukupuolitautien sairaala. Jo 1905 sairaala oli käynyt pieneksi, ja pikavauhdilla Kumpulaan perustettiin uusi sairaala, Kuppala. Töölön sairaala lakkautettiin 1910-luvulla. Silloin kuppa lähti Töölöstä. Nykyisin paikalla on kaksi hotellia, mutta Töölön sairaalan muutto on jäänyt elämään kieleemme.

Nykyajan vitsaukset eivät kuitenkaan ole saaneet sijaansa Helsingin paikannimistössä. Meillä ei ole vaikkapa Espanjan taudin esplanadia, Sikainfluenssakatua taikka AIDS-aukiota.

Korona meillä sentään on. Helsingin legendaarinen ja pitkäaikainen, Kaurismäen veljesten pitämä Corona-baari elää ja voi hyvin. Eerikinkadulta pakon edessä poistunut klassikko oli jo vähällä jäädä historian unohduksiin, mutta löysi sittemmin uuden kotinsa Vallilan Konepajalta. Kuin kohtalon symbolina, vaikeuksien jälkeen elämä on voittanut.