Taksi ajaa mutkaista tietä kohti kaupunkia nopeusmittarin lähestyessä sataa. Neljänkympin nopeusrajoituksen lisäkilpi muistuttaa, että vauhti tappaa. Seuraavassa kyltissä paavi Franciscus toivottaa hymyillen siunausta, ja holtittoman ripeässä kyydissä se tuntuukin tarpeelliselta. Kaupungin laidalla kuski pysähtyy kysymään oikeaa reittiä, koska ei itse osaa perille asti. Tervetuloa Maltalle!

Oikeastaan Malta on vain kolme kivistä saarennyppylää sekä ripotelma pienempiä luotoja jossain Sisilian ja Libyan puolimatkassa. Välimeren suolaisten tuulten pieksemät ja auringon armottomien säteiden polttamat hiekkakivitalot tuovat etäisesti mieleen Italian pienet maaseutukaupungit, mutta kuitenkin jollain sellaisella nukkavierulla tavalla, joka on samaan aikaan sekä surumielinen että lohdukas. Minuuttiaikataulussa rientävälle suorittajaturistille Maltalla on hyvin vähän tarjottavaa, ja hyvä niin. Ihmettelijälle saaren kujat ja kylänraitit sen sijaan tarjoavat loputtomia reittejä kulkea eksyksiin ja löytää takaisin.

Vaikka maltalaiset ovat alkujaan kieltään myöten arabeja, ovat vuosisadat brittien hallinnassa ja italialaisen kulttuurin vaikutuspiirissä tehneet heistä paitsi hartaita katolilaisia niin lisäksi (jokaisen omasta katsantokannasta riippuen) sen vuoksi tai siitä huolimatta myös äärimmäisen suvaitsevaisia. Olkoon miten päin vain, katolinen uskonto näkyy ja kuuluu kaikkialla. Ovenpieliä koristavat pienet Neitsyt Marian ja Jeesuksen kuvat, ja tärkeämpien talojen nurkista kurkistavat apostolien ja muiden pyhimysten häpeämättömän koreilevat patsaat. Vallettaa ja muita suurimpia kaupunkeja täplittää kirkkojen ja kappelien yltäkylläinen kirjo kaikissa historian tyylilajeissa, eivätkä papit ja pastorit ole millään tavalla vieraita hahmoja katujen kansan joukossa. Minkä tahansa avoinna olevan oven raosta saattaa yhtä hyvin leijailla joko kahvintuoksu tai harras laulu.

Pääsiäinen luonnollisesti on katolisille maltalaisille vuoden suurimpia juhlia. Jo hiljaisen viikon alussa ristisaatot kulkivat kaduilla juhlan huipentuessa pitkänperjantain ja pääsiäispäivän suuriin hetkiin. Vaikuttavin pääsiäisviikon kokemus sattui kuitenkin kiirastorstaille. Olimme vierailulla Vallettan lähistöllä sijaitsevassa pikkukaupungissa, ja osuimme alkuillan messun aikaan kahville pienen aukion laidalle. Kahvilan lisäksi ympärillä oli viisi kirkkoa sekä pieni luostari. Kuin yhteisestä päätöksestä alkoivat ympäröivät kellotornit kumuta vakavamielistä rautaista kumuaan Jeesuksen kärsimysten muistolle. Maailma ympärillä pysähtyi, vaikka vielä hetkeä aiemmin terassin olutta juovat työmiehet olivat nauraneet käheää nauruaan. Kumu kesti pitkään, lähes tunnin. Sen aikana erotimme kirkontorneissa kelloja soittavat ihmiset sekä soitossa ilmiselvän tarinan kaaren, jonka yksityiskohtaisempi merkitys jäi kuitenkin hämärän peittoon.

Kun kumu viimein loppui, maailma jatkoi matkaansa, mutta jotain oli sillä välin liikahtanut sielussa. Tällaisia vaikuttavia kokemuksia ei opaskirjoista lukemalla löydä. Niiden äärelle pääsee ainoastaan, kun malttaa nostaa katseensa ja katsoa tarkkaan jonnekin muualle kuin ensin ajattelikaan.