Lissabon, kaupunki kuin haikea fado

Lissabon oli kerran kenties maailman mahtavimman suurvallan pääkaupunki. Uuden ajan alussa Portugalin ja Espanjan hallitsijat jakoivat varsin röyhkeästi ja muista sen enempää piittaamatta Euroopan ulkopuolisen maailman kahtia. Portugali sai maailmanpuolikkaan Azoreilta itään, ja rakensikin varsin ripeästi mittavan merivallan, joka ulottui Brasiliasta aina Japanin rannoille asti. Olipa maapallon ensimmäisenä kiertänyt Magalhãesin retkikuntakin portugalilainen. Magalhães tosin itse kuoli Tyynenmeren ylitettyään, eikä lähes kolmesataapäisestä miehistöstäkään palannut kotiin kuin 18 sitkeintä merikarhua.

Vuosisatojen saatossa puolet tunnetusta maailmasta kattanut valtakunta kuitenkin lohkeili hitaasti mutta sitäkin varmemmin äärilaidoiltaan. Suurin yksittäinen menetys oli Brasilian itsenäistyminen 1800-luvun alkupuolella. Vielä toisen maailmansodan jälkeen Salazarin sotilasdiktatuuri yritti pitää käsiinmurenevan suurvallan rippeet kasassa, mutta neilikkavallankumouksen myötä loputkin merkittävistä siirtomaista pääsi irtautumaan isäntänsä ankarasta otteesta. Todellisuudessa siirtomaavalta sinnitteli Macaossa vielä vuoteen 1999 asti, lähes kuusi vuosisataa perustamisensa jälkeen. Lopulta jäljelle jäi kuitenkin vain Euroopan äärilaidalle ikään kuin vahingossa unohtunut valtionpahanen.

Tänä päivänä Lissabon muistuttaa enemmänkin itäeurooppalaisen kääpiömaan pääkaupungintapaista kuin entisen suurvallan hallintokeskusta, jonka nyt jo hiljenneissä palatseissa on päätetty kokonaisten kansojen kohtaloista maailman eri kolkilla. Huomattava osa rakennuksista seisoo tyhjillään kuin vain nöyrinä loppuaan odottaen, ja muidenkin julkisivut on ajan hammas rouskinut irvokkaisiin muotoihin. Kerran niin koristeelliset kaakeliornamentit ovat nyt graffitien ja pölyn tahrimat, ja ainoa kiiltävä asia lienee satojen vuosien ja tuhansien kenkien liukkaiksi hiomat mukulakivet vanhankaupungin jyrkillä kujilla.

Vaikka menneen ajan vauraus on jo aikoja sitten saanut väistyä rappion tieltä, niin kuitenkin Brasilian, Mosambikin ja Goan kaltaisista kaukomaista tulleiden siirtolaisten jälkeläiset tekevät Lissabonista ainutlaatuisen paikan. Meri on edelleen läsnä kaikkialla: jossain haudutetun kalan hento tuoksu leijailee keittiöistä, toisaalla merivallan monumentit tuijottavat vakavina kauas horisonttiin; vähintäänkin Atlantin suolainen tuuli seuraa sinne, minne meri ei muutoin yletä. Kaupunki kantaa loisteliasta historiaansa ylpeänä, mutta samalla niin kovin haikeana. Hiljaisten katujen tunnelmassa on jotain samaa surumielistä karismaa kuin kauneimman fadon sävelissä. Jotain, joka puristaa rintaa niin, että pakahtuu kaipuusta ja onnesta.

IMG_6662IMG_6669IMG_6670IMG_6676IMG_6715IMG_6718IMG_6730IMG_6734IMG_6737IMG_6745IMG_6746IMG_6721IMG_6668

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s