Ystävämme ajoi auton Kittteen reunamille. Tie kapeni joka mäen jälkeen, kolmen talon kylät olivat harvassa. Paikoin ilta-aurinko katosi jo puiden taakse, mutta muutoin maisema oli kesäisen lämmin; keltainen ja vehreä.

Huomaamattoman sivutien huomaamattomassa reunassa oli huomaamaton kyltti. Kyltin vierestä lähti huomaamaton polku. Polku oli joskus ollut autotie, mutta nyt tuskin enää ajettavissa. Hämärä kuusimetsä harveni hiljalleen rinnettä ylöspäin kulkiessa, ja vähitellen männyt ja niiden välistä pilkottava valo valtasivat ympäristön.

Riuttavuoren huipulle harva osaa kulkea. Mutta sinne vievä reitti päättyy uskomattoman kauniiseen maisemaan. Jos luetellaan, kuten usein tehdäänkin, Suomen kauneimpia salaisuuksia, tämä lienee ehkäpä se kaunein. Mutta toisin kuin iltapäivälehtien salaisuuksina luettelemat iänikuiset turistikliseet, tämä paikka todellakin on monille tuntematon, mikä tekee siitä aivan erityisellä tavalla arvokkaan.

Kauniin näköalan takana siinsi Venäjä. Olimme matkalla käyneet jo Ruotsin ja Norjan rajoilla. Nyt saimme Suomen, kokonaisena.

Saniaisten täyttämä polku oli helpompi kulkea alaspäin.