Erittäin lähimatkailun ABC

Vaikka pöllöt yleensä antavatkin piut paut massamatkailun trendeille, viimeisin villitys on saanut heidätkin pauloihinsa. On ollut jo kyllästymiseen asti muodikasta matkailla omassa kotikaupungissaan ja kertoa siitä hotellihuoneessa otetuilla mielikuvituksettomilla instagramselfieillä. Ajan hermolla oleva travelleri kuitenkin tietää, että se on niin last season. Tiedostavat piirit matkailevat nimittäin tänä keväänä kotonaan. Kuinka jännittävää!

Matkatunnelman rakentaminen alkaa jo laukun pakkaamisella. Muista olla huolellinen ja varata mukaan sopivaa vaatetusta moneen eri säähän, sillä Suomen kevät saattaa olla arvaamaton. Varaa riittävästi myös välttämättömyystarvikkeita, etenkin wc-paperia. Sitä ei voi koskaan olla liikaa.

Lentokentällä on kutkuttavaa lähdön tunnelmaa! Kun olet riisunut vyösi, avaimesi, kenkäsi ja elektroniset laitteesi muoviseen pesusoikkoon ja kävellyt oviaukon läpi, voit jo ottaa rennosti. Jo matkakliseeksi muodostunut rituaali on istahtaa hetkeksi aseman näennäisirlantilaiseen mallasjuomaravintolaan. Koska tällä kertaa kyseessä on kuitenkin fantasiamatkailu, voit korvata tämän osuuden ottamalla jääkaapistasi pullon Corona-olutta ja heittämällä kymmenen euron setelin roskakoriin. Muista ottaa selfie ja lähettää se sosiaaliseen mediaan, jotta kaikki aivan varmasti huomaavat, että tässä ollaan kuulkaas nyt ihan matkalle lähdössä.

Lentomatkan kohokohta on ateriointi. Mikään ei voita kokemusta ruokailusta tylsillä muoviaterimilla kyynärpäät kiinni kyljissä. Hae ensin lähikaupasta (muista turvaväli) neliönmuotoiseen muovirasiaan pakattu eines ja lämmitä se sitten mikroaaltouunissa pistävän kuumaksi. Jos kuitenkin matkustat mielelläsi lentokoneen sijasta junalla, jätä ateria sisältä kylmäksi. Muista pudotella ruokaa syliisi. Ruokajuoman voit valita huonolaatuisen kyykkyviinin tai vedellä jatketun mustikkamehun väliltä. Jo liiankin hyvään lomatunnelmaan päässyttä matkatoveria saat simuloitua osuvasti soittamalla taustalla kovaäänisesti klassikkosketsiä Roudasta rospuuttoon. ”Minä olen syönyt sen piirakan!”

Vaikka majapaikassa käydään vain yöpymässä, kannattaa sen valintaan silti kiinnittää huomiota. Pöllöt suosivat yksityismajoitusta, sillä niissä on oma rauhansa, kodinomaiset olosuhteet, hyvät keittiövälineet ja usein myös avulias (tai yli-innokas, kuinka vaan) majoittaja. Samalla saat pienen kurkistuksen maan asumiskulttuuriin. Myös kotona tämä jännittävä tunnelma on helppo saavuttaa: piilota kaikki tarvikkeesi eri paikkaan missä olet niitä tottunut pitämään ja vietä loppuloma etsiskellen niitä, löytämättä. Hostellitunnelmaan sen sijaan pääset oivasti tukkimalla suihkun lattiakaivon mukaan ottamallasi wc-paperilla ja antamalla veden lainehtia valtoimenaan. Jos kuitenkin majoitut herraskaisesti hotellissa, täytä sänkysi naurettavalla määrällä muhkuraisia tyynyjä, joiden nurkissa roikkuu hassunhauskoja lankatupsukoita. Sängyn yläpuolelle voit ripustaa skandinaavisesta huonekaluliikkeestä ostamasi mitäänsanomattoman taulun.

Vaikka nähtävyydet ovat usein kliseisiä ja tylsistyttäviä, on jokaisella lomalla kuitenkin salaa käytävä katsomassa jokin yliarvostettu monumentti, esimerkiksi kirkko. Kotoa käsin tämä saattaa vaikuttaa ensiajattelemalla hieman haasteelliselta, mutta verovaroin rahoitettu hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa tähänkin ratkaisun. Oikean tunnelman saat luotua virittämällä radiosi julkisen median kanavalle radiojumalanpalveluksen aikaan. Eksoottista vivahdetta saat kuuntelemalla toisella kotimaisella kielellä toimitettuja palvontamenoja. Ota itsestäsi selfie alttaritaulun (television) edessä ja lähetä se sosiaaliseen mediaan näennäishenkistyneen sitaatin saattelemana.

Ehkä kaikkein jännittävintä matkalla on kuitenkin paikallinen ruoka. Kukapa ei olisi vahingossa (tai tarkoituksella) maistanut esimerkiksi Albanian suurta herkkua, uunissa haudutettuja lampaan aivoja, tietämättä mitä syö. Niin tai näin, kokemus on aina yhtä vaivaannuttava, kun lautaselta löytyy tuntematonta apetta ja tarjoilija seuraa vierestä jokaista reaktiotasi kansallisylpeyttä uhkuen. Jokaisella meistä löytyy ruokakaapista 72 tunnin varmuusvaranto. Se koostuu vanhoista säilyketölkeistä, joiden etiketit ovat jo edellistä edeltävässä muutossa irronneet ja joiden parasta ennen -päiväyksestäkään ei ole enää suurempia muistikuvia. Tällaisen aterian äärellä tavoitat eksoottisiakin kulinarismin elämyksiä nopeasti ja vaivattomasti.

Täydellisinkin loma päättyy joskus, ja lopulta on aika heittää haikeat jäähyväiset noille huolettomille ilon täyttämille päiville. Usein kotimatka on pitkä ja uuvuttava, mutta tarjoaa toisaalta vielä viimeisen viipyilevän hetken säilöä kauniita muistoja sydämeen. Silti lopulta mielen valtaa aina sama tunne: onpa ihanaa olla taas kotona!

3 kommenttia artikkeliin ”Erittäin lähimatkailun ABC

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s