Monaco

Harvoinpa tulee käveltyä kokonaisen valtion ympäri, eikä se Monacossa olisi edes mahdollista. Yhtä harvoin tulee käveltyä kokonaisen valtion läpi etelästä pohjoiseen, mutta siihenpä Monaco on aivan täydellinen paikka!

Nizzasta käsin Monaco on vain parikymmenminuuttisen matkan päässä. Täpötäysi paikallisjuna nuljahtelee pitkin Rivieran rantaraidetta pysähdellen talvea uinuvien pikkukylien hiljaisilla asemilla. Pian juna sukeltaa tunneliin ja kas, olemme perillä. Bienvenue!

Maailman toiseksi pienin valtio on hämmentävä paikka. Keskelle Rivieran vehreää rannikkoa, meren ja vuoriston väliin, on ahtautunut kaksi neliökilometriä pilvenpiirtäjiä. Kun vähäinen maanpinta on loppunut kesken, on valtiota rakennettu oman itsensä ala- ja yläpuolelle. Kallion syvyyksistä taivaan sineen kurkotteleva ruhtinaskunta on omituinen kolmiulotteinen labyrintti, jonka hahmottaminen on tavalliselle kuolevaiselle lähes mahdoton mutta silti mieltä kutkutteleva haaste.

Veroparatiisi (tai parasiitti, kuinka vaan) on häpeilemättömän pöyhkeilevä, mutta se rikkaille toki sallittakoon. Tunnelma on kuitenkin oudolla tavalla kiehtova ja samalla vieraannuttava: täältä puuttuu se särö, joka tekisi täydellisestä inhimillisen. Muotoon leikatut puut ovat hieman liian täydellisen muotoisia ja kiiltävät liikemerkit ovat hieman liian kiiltäviä. Monte Carlon kasinon eteen levitetty tekolumen peittämä joulumetsikkö on jollain tapaa jo makaaberi. Kaikkeen voisi suhtautua ihaillen, ellei kaikki olisi samalla tahattomasti mutta kuitenkin hyväntahtoisesti hiukan koomista.

Monacon eteläkärjessä on liikenneympyrä, jossa seisoo poliisi. Samaten Monacon pohjoiskärjessä on liikenneympyrä, jossa seisoo poliisi. Niiden väliin jää pilvenpiirtäjien lisäksi kourallinen liikenneympyröitä yhdistäviä katuja. Katuja liikennöi kulmakarvoja nostattava määrä Porcheja, Ferrareita, Lamborghineja ja sen sellaisia. Kaikkialla on läsnä autojen alati jatkuva jyly, jota ei tunnu pääsevän pakoon yhdessäkään valtion kolkassa. Hiljalleen siihen tottuu niin, ettei sitä enää kuule, mutta sitten astuessaan ovesta sisään yhtäkkiä pelästyykin hiljaisuutta.

Pitkän päivän jälkeen on aika suunnata takaisin Ranskaan. Täpötäysi paikallisjuna sukeltaa tunnelista ulos ja nuljahtelee pitkin Rivieran rantaraidetta kohti Nizzaa. Olo on epätodellinen. Monaco oli kuin irtileikattu pala jotain toista todellisuutta: niin vieras ja etäinen, mutta samalla toi itsensä lähemmäs kuin koskaan olisi aavistanutkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s